Hyppää sisältöön

Poliisi vahvistaa esitutkinnan Joensuun harvinaisesta kissaeläimestä – epäillystä rikoksesta voidaan tuomita sakkoihin

Itä-Suomen poliisi tutkii Joensuussa nähdyn afrikkalaisen kissaeläimen tapausta rikoksena, josta voidaan tuomita sakkorangaistukseen.

Erikoisten kissaeläinten tapaus oli viranomaisten tiedossa jo ennen kuin yksi kissoista tallentui riistakameraan viime viikolla. Kuva: Pasi Kinnunen

Itä-Suomen poliisi vahvistaa, että sillä on käynnissä esitutkinta Joensuussa nähdyn eksoottisen kissaeläimen tiimoilta.

Rikoskomisario Jari Lehdon mukaan epäilty rikosnimike on haitallisista vieraslajeista annettujen säännösten rikkominen. Siitä voidaan tuomita sakkorangaistukseen.

– En ota kantaa, miten kauan olemme asiaa tutkineet. Emme tiedota asiasta muutenkaan enempää esitutkinnan tässä vaiheessa, Lehto sanoo.

Kissaeläin, joka tuoreeltaan arvioitiin afrikkalaiseksi servaaliksi, tallentui riistakameraan Joensuun Hammaslahdessa viime torstaina. Seuraavana päivänä paikallinen nainen kertoi Ylelle, että kyseessä olisi hänen Simba-niminen lemmikkinsä, joka on servaalin ja kesykissan risteytys eli savannikissa.

Sanomalehti Karjalaisen (siirryt toiseen palveluun) mukaan samalla omistajalla olisi yhteensä kolme eksoottista kissaeläintä.

Pohjois-Karjalan ely-keskuksen luonnonsuojeluasiantuntija Hanna Keski-Karhu kertoi Ylelle maanantaina, että erikoiset kissat on todennäköisesti lopetettava.

– Savannikissojen pitäminen ei yksinkertaisesti ole sallittua. Käytännössä lopettaminen on varmasti ainoa vaihtoehto.

Kissat voisivat säästyä lopettamiselta siinä tapauksessa, että ne todettaisiin laillisesti hankituiksi ja ennen vuotta 2016 syntyneiksi tai vähintään viidennen polven risteytyksiksi.

Ely-keskuksella on kuitenkin ollut haasteita kissojen taustan selvittämisessä.

Lue lisää:

Poliisi tutkii, liittyykö Joensuussa nähtyyn eksoottiseen kissaeläimeen rikos – kyseessä lienee Simba-niminen lemmikki

Riistakamerakuva erikoisesta kissaeläimestä hämmentää Pohjois-Karjalassa – asiantuntija epäilee afrikkalaiseksi servaaliksi