Hyppää sisältöön

Venäläiset asiakkaat ovat hävinneet Ivalon kaupoista – liikenne Venäjän rajalla on yhä hiljaista

Ennen koronaa venäläiset asiakkaat olivat merkittävä osa ivalolaista kaupankäyntiä. Nyt paikkakunnalla liikkuu enää satunnaisia ostosmatkailijoita.

Venäläiset asiakkaat ostivat ennen koronaa isoja määriä pesuaineita, pikakahvia ja muuta päivittäistavaraa, sanoo marketpäälliikkö Henry Kesti Ivalon S-marketista. Kuva: Kirsti Länsman / Yle

Venäläisten asiakkaiden määrä ei ole palautunut ennalleen, vaikka koronarajoitukset ovat ohi. Ivalolaisessa S-marketissa eron huomaa selvästi, sanoo marketpäällikkö Henry Kesti.

– Ennen koronaa venäläiset asiakkaat olivat merkittävä ryhmä, asiakasmäärissä puhutaan useista kymmenistä prosenteista. He muodostivat myös myynnillisesti ison osuuden. Nyt heitä liikkuu enää satunnaisesti, venäläiset asiakkaat ovat marginaalinen ryhmä.

Kesti kertoo, että ennen pandemiaa venäläisiä näki erityisesti lauantaisin.

– Silloin venäläisiä asiakkaita oli satoja, nyt puhutaan ehkä kymmenistä. Myös ostosmäärät ovat pienentyneet.

Ivalon K-Supermarketissa kokemukset ovat hyvin samanlaiset. Venäläisiä on pieni osa siitä, mitä ennen pandemiaa, mutta kuitenkin paljon enemmän kuin keväällä. Kauppias Tuuli Kurkinen kertoo, että venäläisiä palasi ostoksille loppukesästä sen jälkeen, kun Venäjän koronarajoitukset olivat heinäkuussa päättyneet ja tulijat olivat ehtineet hankkia viisumin.

Nyt venäläisasiakkaita on päivittäin joitain kymmeniä.

– He ovat rajan läheltä ja käyvät ostamassa suklaata ja kahvia, Kurkinen kertoo.

Kurkisen venäläisasiakkaat ovat kertoneet venäläisten keskuudessa kiertäneistä puheista, joiden mukaan suomalaiset eivät halua heitä maahan. Venäläiset ovat Kurkisen mukaan kyselleet toisiltaan, uskaltaako Suomeen tulla.

Marketpäällikkö Kesti ainakin toivoo, että asiakkaat palaisivat.

–Totta kai toivon maailmantilanteen rauhoittuvan, jotta päästäisiin normaaliarkeen. Kaikki asiakkaat ovat meille tervetulleita maasta riippumatta.

Suomen pohjoisimmalla rajanylityspaikalla, Raja-Joosepissa, liikenne kasvaa maltillisesti. Kuva: Kirsti Länsman / Yle

Rajalla on hiljaista, mutta maltillista kasvua on näkyvissä

Lapin pohjoisimmalla itärajan rajanylityspaikalla Raja-Joosepissa liikenne on kasvanut koronarajoitusten purkamisen jälkeen maltillisesti. Koronaepidemiaa edeltäneestä tasosta ollaan vielä kaukana. Tuolloin rajanylityksiä oli viikoittain noin 4000, kun nyt luku on noin 800.

Maailmanpoliittinen tilanne ei näy pohjoisen rajalla merkittävästi, sanoo rajavartioupseeri Frans Hietanen. Kuva: Kirsti Länsman / Yle

–Onhan tilanne nyt erilainen kuin korona-aikaan, jolloin rajanylityksiä saattoi olla viikossa nollasta viiteenkymmeneen. Odotan edelleen maltillista kasvua, kertoo rajavartioupseeri Frans Hietanen.

Rajaliikenteeseen vaikuttavat monet asiat. Juhlapyhät, lomat, maailmanpoliittinen tilanne ja tavaran vientiin liittyvät rajoitukset näkyvät rajanylityksissä.

Suomi on kiristänyt turistiviisumien myöntämistä venäläisille niin, että niitä on viime viikkoina myönnetty noin sata päivässä. Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan määrää on tarkoitus vähentää edelleen radikaalisti.

Venäjän keskiviikkona julistama osittainen liikekannallepano ei ole vielä näkynyt muutoksina Lapin itärajalla. Kaakkoisrajalla liikenne vilkastui keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Lue myös:

Ravintoloiden rajoitukset poistuvat tänään, mutta alalla ei vielä riemuita – “Pakotteet vievät venäläiset ja aasialaiset asiakkaat”

Venäjä poisti koronarajoitukset – Lapin rajanylityspaikoilla yhä hiljaista

Herättikö juttu ajatuksia? Voit keskustella asiasta Yle Tunnuksella torstaihin 22.09 kello 23 asti.