Hyppää sisältöön

Jere Virtasella on 35 000 Manchester United -aiheista esinettä yksityismuseossaan – kokoelman helmi on piirros kultaisissa kehyksissä

Helsinki Red Room -museo on toistaiseksi avoinna vain yksityistilaisuuksissa, mutta sen kokoelmaa pääsee ihailemaan TAHTO -museon näyttelyssä 25.9. saakka.

Parraskas Jere Virtanen istuu punaisella tuolilla, seinällä on iso kuva Manun pelaajista punaisissa paidoissa
Jere Virtasen kokoelmaan kuuluu 35 000 Manchester United -aiheista esinettä.

Jere Virtasen keräilyharrastus lähti liikkeelle Puumalan torilta. Sieltä hän osti aikoinaan David Beckhamin -nimellä varustetun pelipaidan.

Sittemmin Virtanen on haalinut itselleen 35 000 Manchester United -aiheista esinettä. Tätä nykyä hänellä on Helsinki Red Room -niminen yksityismuseo Helsingin Hernesaaressa.

Se on mahdollisesti yksi maailman suurimmista Manchester Unitediin keskittyvistä kokoelmista.

Virtanen kuvailee itseään yhdeksi älyvapaimmista joukkueen faneista.

– Olen vain keihäänkärki, osa isoa palapeliä. Onhan tässä miljoonia ihmisiä mukana, Virtanen kertoo.

144 vuoden ikään ehtinyt Manchester United on yksi maailman seuratuimmista jalkapallojoukkueista, jonka faneja on Suomessakin tuhansia. Hernesaaren museoon kätkeytyy monenlaisia tarinoita brittijoukkueen taipaleen varrelta.

Juuri tarinat ovat saaneet Virtasen näkemään kaiken sen vaivan, mitä näin laajan kokoelman kerääminen vaatii.

Eric Cantonan piirros on kokoelman Mona Lisa

Kun ympärilleen katselee tässä noin 200 neliömetrin tilassa, voi nähdä nappulakenkiä, keräilykortteja, pelipaitoja ja lehtileikkeitä joukkueen koko historian ajalta.

Kultaisissa kehyksissä seinällä komeilevaa piirrosta Virtanen kuvailee museon Mona Lisaksi. Se on pelaajalegenda Eric Cantonan piirros, jonka hän piirsi brittiläiselle, pelaajan uran lopettamista harmittelevalle pikkupojalle.

Cantona piirsi kuvaan itsensä seinälle ripustettujen nappulakenkien kanssa ja kirjoitti pojalle viestin: "Älä ole surullinen".

– Kaikkien näiden vuosien jälkeen piirros päätyi tänne Helsinkiin, Virtanen kertoo.

Löytyypä museosta myös aitoja istuimia Manchester Unitedin kotikentältä Old Traffordilta. Niillä on istunut muun muassa jalkapallolegenda Cristiano Ronaldo.

Näin suureen määrään tavaraa on toki uponnut myös suuri määrä rahaa. Virtasen mukaan helpommalla pääsee, kun ei ajattele tarkkaa summaa.

– On tähän mennyt muutama markka, hän sanoo nauraen.

Luvassa viikonloppu täynnä jalkapalloaiheista ohjelmaa

Tarinoita Virtanen tulee kuulemaan myös tänä viikonloppuna, kun joukko Manchester Unitedin entisiä pelaajia saapuu Suomeen.

Perjantaina Töölön jalkapallostadionilla pelataan United Legends- ja Finland All Stars -joukkueiden välinen ystävyysottelu. Myös museo saa joukkueen legendoja vierailulle ja lisäksi suunnitteilla on yhteistä illanviettoa yhdessä fanien ja pelaajien kanssa.

Luvassa on museon "avajaiset", kun noin satakunta kansainvälistä joukkueen fania saapuu Suomeen katsomaan peliä ja vierailemaan museossa. Suurelle yleisölle Helsinki Red Roomin ovia ei kuitenkaan vielä päästä avaamaan.

Sen sijaan Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus eli TAHTO on järjestänyt näyttelyn, jossa on esillä noin 50 Virtasen keräämää Manchester Unitediin liittyvää esinettä.

Finland <3 Manchester -nimisen näyttelyn (siirryt toiseen palveluun) ovet ovat avoinna TAHTO-museossa sunnuntaihin 25.9. saakka.

– Ehkä ensi vuoden puolella Red Roomissakin pääsee käymään avoimet ovet -tyyppisellä periaatteella, Virtanen povailee.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 24.9. kello 23 saakka.

Lue myös:

Syveneekö Manchester Unitedin kriisi entisestään? Seuralegenda Wayne Rooney antoi tiukan arvion Cristiano Ronaldon tilanteesta