Hyppää sisältöön

Potilas kuoli vatsalaukun tähystyksen yhteydessä KYSillä – omaiset vaativat lääkärille kovempaa tuomiota kuin syyttäjä

Syyttäjä vaatii KYSin entiselle lääkärille tuomiota kuolemantuottamuksesta, omaiset törkeästä kuolemantuottamuksesta. Lääkäri kiistää syytteet.

Kuopion yliopistollisen sairaalan entistä lääkäriä syytetään kuolemantuottamuksesta. Omaiset vaativat tuomiota törkeästä kuolemantuottamuksesta. Kuvituskuva. Kuva: Lucas Ekblad / Yle

Syyttäjä vaatii Kuopion yliopistollisen sairaalan entiselle lääkärille ankaraa sakkorangaistusta kuolemantuottamuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Asiaa on käsitelty tänään torstaina Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Tuomio annetaan marraskuussa.

Iäkäs potilas kuoli vatsalaukun tähystyksen yhteydessä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Tähystyksessä potilaan vatsalaukku puhkesi, ja hän menehtyi elvytyksestä huolimatta.

Lääkäri oli antanut tähystyksen lääketieteen opiskelijan tehtäväksi, mutta siirtyi itse myöhemmin suorittamaan tähystystä. Tapahtumista on noin viisi vuotta.

Potilaan omaiset vaativat lääkärille tuomiota törkeästä kuolemantuottamuksesta. He vaativat rangaistukseksi kahdeksan kuukauden ehdollista tuomiota, 24 kuukauden viraltapanoa ja tuhansien eurojen kärsimyskorvauksia.

Omaisten korvausvaatimukset kohdistuvat toissijaisesti myös sairaanhoitopiiriin, joka kiistää vaatimukset. Myös lääkäri kiistää syytteet. Lääkärin ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin mukaan mahalaukun puhkeaminen tähystyksen yhteydessä on erittäin harvinaista ja potilaan kuolema tähystyksen yhteydessä yllättävää.