Hyppää sisältöön

Kemin kaupunginkirjaston alasajoon on puututtu kaupungin hyvinvointilautakunnassa: säästöesitystä ei toteuteta

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnalliset suositukset kirjastoammattilaisten määräksi eivät täyty nyt Kemissä.

Kemin kaupunginkirjastossa henkilöstön vajaus on kuormittanut työssä olevia. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Kemin hyvinvointilautakunta on päättänyt torstaina kokouksessaan ettei, Kemin kirjastotoimen säästöesitystä toteuteta.

Kemin kaupungin säästöesityksen mukaan kirjaston palkkakuluja vähennettäisiin ensi vuonna 70 000 euroa ja kirjaston ulkoisia menoja 20 000 euroa. Lautakunta kuitenkin päätti yksimielisesti, ettei esitystä toteuteta. Yksi lautakunnan henkilöistä ei ollut paikalla.

Kemin kaupungin hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Pirita Hyötylä sanoo opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallisten suositusten kirjastoammattilaisten määräksi olevan 16 henkilötyövuotta ja se ei täyty tällä hetkellä lähellekään.

– Tällä hetkellä on 10,5 työvuotta ja marraskuussa se tippuu 7,3. Eli palvelun taso tippuu jo niin rajusti, että lautakunnan täytyy päättää se taso, mitä se haluaa kuntalaisille tuottaa ja kuulla kuntalaisia, Hyötylä kertoo.

Hyvinvointilautakunnan tavoitteena on, että jatkossa kirjasto pystyisi keskittymään rauhassa ydintekemiseensä.

– Kirjastossa on uusi kirjastovastaavakin joten toivomme, että kirjasto pääsisi nyt rauhassa rakentamaan kirjastopalvelua.

Jatkossa Kemin hyvinvointilautakunta velvoittaa laatimaan 2-5-vuotissuunnitelman jolla määritellään, millä tasolla Kemin kirjastopalveluita tullaan jatkossa toteuttamaan.

– Virkamiesten täytyy nyt lähteä laatimaan selvittely- ja suunnittelutyötä ja lautakunnan kuulla sitten asiantuntijoita ja kuntalaisia.

Myös Avi selvittää Kemin kaupunginkirjaston tilannetta

Lapin aluehallintovirasto kertoi alkuviikosta, että se selvittää Kemin kaupunginkirjaston toiminnan supistamista ja henkilökunnan vähentämistä. Avi on saanut asiasta kantelun syyskuun alussa.

Kantelu koskee Kemin kirjaston heikentynyttä henkilöstötilannetta ja sen mukana tuomaa heikentynyttä palvelua.

Lapin aluehallintoviraston kirjastotoimen ylitarkastaja Satu Ihanamäen mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana Kemin kirjaston henkilötyövuodet ovat vähentyneet jopa 36 prosenttia ja kirjaston kävijöiden palveluun liittyvät aukiolotunnit ovat vähentyneet 31 prosenttia.

– Se on hyvin suuri muutos kuntalaisten saamiin palveluihin, kertoo Ihanamäki.

Aluehallintoviraston alustavien selvitysten mukaan Kemin kaupunginkirjaston tilanne on todella heikko.

– Kemin kaupunginkirjasto ei tällä hetkellä pysty tekemään niitä tehtäviä, joita laissa on annettu. Henkilöstö ei riitä, ja pitkään jatkunut heikko tilanne on kuormittanut henkilöstöä paljon.

Alkuviikolla antamassaan haastattelussa Ihanamäki korosti myös, että uuden kirjastolain mukaan kirjastojen tulisi muun muassa edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua, ja tarjota tukea monipuoliseen lukutaitoon.

– Tällaiset tehtävät ovat täysin nyt hyllyllä Kemin kirjastossa. Nyt henkilökunta pyrkii ihan pakolliset juoksevat tehtävät hoitamaan sillä vähällä henkilöstömäärällä, mikä siellä on, totesi Ihanamäki.

Lue lisää:

Kirjastot näivettyvät ympäri maata – Kemissä tilanne on niin paha, ettei kaupunginkirjasto pysty enää hoitamaan laissa määrättyjä tehtäviä

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella (siirryt toiseen palveluun). Keskustelu on auki 24.9. klo 23 saakka: