Hyppää sisältöön

Ruskamatkailu on Lapissa yhä suosittua, vaikka korona-ajan luvuista jäädään

Retkeilijämäärät ovat olleet syyskuussa korkeammat kuin ennen korona-aikaa 2019. Suomen suosituimmassa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa käy syyskuussa noin 100 000 ihmistä.

Lapin ruskamatkailu on edelleen erittäin suosittua. Helsinkiläiset Anniina Siltala ja Matias Ihalainen ovat juuri päässeet määränpäähänsä 55 kilometrin mittaiselta Hetta-Pallas-vaellukselta. Ruska reissu Lappiin on heille ensimmäinen.
Lapin ruskamatkailu on edelleen erittäin suosittua. Helsinkiläiset Anniina Siltala ja Matias Ihalainen ovat juuri päässeet määränpäähänsä 55 kilometrin mittaiselta Hetta-Pallas-vaellukselta. Ruska reissu Lappiin on heille ensimmäinen.

Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa on ruska-aikana vilkasta. Hotelli Pallaksen reittitaululla on jopa ruuhkaa, kun ihmiset tutkivat valikoimaa ja miettivät päiväretkien suuntaa. Osa retkeilijöistä saapuu 55 kilometrin Hetta-Pallas-vaellusreitiltä, ilme on väsynyt, mutta hymy on herkässä ja olotila on kuin voittajalla.

– Se on varmasti yksi Suomen komeimmista, merkatuista vaellusreiteistä, ja erityisesti nyt ruskan aikaan, miettii neljän päivän patikointi urakkaansa helsinkiläinen Matias Ihalainen.

Anniina Siltala nyökyttelee vieressä. Ruskamatka Lappiin oli ollut molemmilla suunnitelmissa pitkään ja nyt se oli aika toteuttaa. Vaellusreitin yöpymispaikalla oli runsaasti retkeilijöitä, varaustuvat ja autiotuvat olivat täynnä retkeilijöitä.

– Aika rauhassa sai kyllä vaeltaa, mutta leiripaikoilla oli paljon porukkaa, muistelee Siltala.

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on Suomen suosituin retkeilykohde. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Ruskamatkailu on edelleen erittäin suosittua

Ruska houkuttelee Lappiin satoja tuhansia retkeilijöitä joka syksy. Pallas-Yllästunturin merkatuilla reiteillä liikkuu syyskuun aikana keskimäärin 100 000 ihmistä, suurin osa heistä on kotimaan matkailijoita. Huippuvuosi oli viime syksynä, kun suomalaiset matkailivat kotimaassa.

– Ei varmaan yhtä hyviä käyntimääriä kuin korona-aikana, mutta varmasti parempia kuin ennen sitä, kuittaa Tunturi-Lapin alueen kansallispuistojen kenttäpäällikkö Inari Ylläsjärvi.

Ruskamatkailijoiden lukumääriä ei ole vielä saatavissa maaston lukumittareista. Metsähallituksen Luontopalveluissa arvioidaan kuitenkin, että Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa syyskuun osalta kasvua on noin viisi prosenttia verrattuna aikaan ennen koronaa. Pitempien reittien vaeltajia on kansallispuistossa ollut normaalien vuosien tapaan.

– Ehkä vähemmän telttailijoita on ollut, kun muutamana viime vuonna ihmiset halusivat olla teltoissa. Nyt useat pyrkivät majoittumaan autiotuvissa, kertoo Ylläsjärvi.

Punainenhiekka on suosittu leiripaikka Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Syksyn ruskaretkeilijöiden mukaan taukopaikoilla on ollut porukkaa, vaikka muuten onkin saanut rauhassa vaeltaa. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Matkailuyrityksille ruska on tärkeä matkailuvaltti, mutta liian lyhyt

Kansallispuistoissa suurin osa on päiväretkeilijöitä, pitemmän matkan vaeltajia on raskaine rinkkoineen vähemmän. päiväretkeilijöistä useimmat asuvat hotelleissa, mökkimajoituksessa tai matkailuautoissaan. He käyttävät runsaasti myös palveluja. Yrityksille ruska-aika on tärkeä sesonki, mutta ajallisesti liian lyhyt. Syyskuussa varsinkin ulkomaalaisten osuus on kasvanut.

– Meillä on nyt ollut 30 prosenttia ruskamatkailijoista ulkomaalaisia, toteaa tyytyväisenä majoitus-, ravintola- ja ohjelmapalveluyritys Harrinivan toimitusjohtaja Hanna-Mari Talvensaari.

Lapland Hotels-ketjun toimitusjohtaja Ari Vuorentaustan mukaan korona-ajan huippuluvuista jäädään syyskuussa.

– Ruskamatkailijoita on ollut kuitenkin tänä syksynä reilusti enemmän kuin 2019 ennen koronaa.

Vuorentaustan kanssa ollaan eri puolilla Lappia samalla linjalla. Saariselällä liikutaan samoissa luvuissa kuin ennen korona-aikaa, kertoo sähköpostitse Lapland Northin toimitusjohtaja Hanna Kouri.

Rovaniemen ja Levin Visit-alueiden toimitusjohtajat Sanna Kärkkäinen ja Satu Pesonen yhtyvät samaan näkemykseen. Yrityksissä odotellaan vielä tarkempia lukuja ruskasesongista.

– Tänä vuonna ollaan jälleen uudessa matkustustilanteessa ja viime vuodesta jäädään hieman. Positiivista on, että yritysryhmät ovat palanneet pandemian jälkeen, toteaa Visit Levin toimitusjohtaja Satu Pesonen.

Lapin matkailuyrityksille talvi on suurin ja pisin sesonki, jota kesä ja ruska-aika täydentävät.

Harrinivan toimitusjohtaja Hanna-Mari Talvensaari on tyytyväinen syyskuun ruskamatkailijamääriin. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Pallastunturin reittitaulujen kohdalla on valmistautumassa iltapäivän retkelle euralaiset Taina Muuvila, Johanna Muuvila ja Esa Sarin. Kolmikon tavoitteena on nousta ylemmäs tunturiin, Taivaskerolle.

– Pyöräilyllä tulee suurimmat kilometrit ja päivässä tulee noin 35 kilometriä. Kävelyä tulee vähemmän, kertoo Taina Moovila.

Seurue majoittuu Ylläksellä, joka tunnetaan maastopyöräreiteistä. Kaikki ovat tottuneita Lapin matkailijoita, sillä Lapissa käydään parikin kertaa vuodessa.

– Täällä ihmiset ovat ystävällisiä elämä on letkeämpää, huikkaa lopuksi Esa Sarin ja kaikkien katse alkaa kääntyä kohti tunturin valloitusta.

23.9. kello 19.44 korjattu Johanna ja Taina Muuvilan sukunimien oikeinkirjoitusta.

Lue myös:

Suomen suosituin kansallispuisto on ensi vuoden alusta täysin roskaton – puistonjohtajan mukaan paluuta entiseen ei ole

Tunnetko retkietiketin? Katso tästä viisi vinkkiä – Esimerkiksi tulistelu ilman lupaa on laitonta, mutta pyöräily kesäreiteillä osin sallittua

Sykähdyttääkö syksyn sävyt? Keskustele aiheesta 24.9. klo 23 saakka: