Hyppää sisältöön

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä palkittiin Orimattilassa kansanjuhlassa EM-hopeasta: "Joka kerta kun näen tuon hypyn, pala nousee kurkkuun"

Kristiina Mäkelä voitti EM-hopeaa ja ensimmäisen arvokisamitalinsa kolmiloikassa elokuussa Saksassa. Orimattilan kaupunki tarjosi perjantaina kansanjuhlassa kakkukahvit.

Kristiina Mäkelä EM-karsinnassa 2022.
Katso tästä tunnelmat Kristiina Mäkelän mitalijuhlista. Kolmiloikkaaja voitti EM-hopeaa elokuussa Münchenissä Saksassa. Mitalin ja Suomen ennätyksen tuoneen hypyn tulos oli 14,64. Toimittaja Petri Niemi / Yle ja kuvaaja Ville Välimäki / Yle

Orimattila juhlisti perjantai-iltana kansanjuhlassa kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän menestystä EM-kisoissa. Mäkelä loikki runsas kuukausi sitten Münchenissä EM-hopeaa ja uuden Suomen ennätyksen. Mitali on hänen ensimmäinen arvokisamitalinsa.

Mitalijuhlassa Jokivarren koulun juhlasalissa nähtiin aluksi videolta hyppy, joka toi Kristiina Mäkelälle EM-hopean ja Suomen mestaruuden.

– Joka kerta kun näen tuon hypyn, pala nousee kurkkuun, sanoi Mäkelä.

Katso hyppy, jolla Kristiina Mäkelä saalisti itselleen Suomen ennätyksen ja EM-hopean. Loikka oli toinen yritys Münchenin EM-kisoissa.

Orimattilan kaupunki palkitsi juhlassa Kristiina Mäkelän 5 000 eurolla. Mäkelä on kotoisin Orimattilasta, mutta asuu nykyään Helsingissä. Hän edustaa edelleen kasvattajaseuraansa Orimattilan Jymyä.

– Jymy on aina ollut minun seurani, se on alusta asti ottanut minut upeasti vastaan. Täällä on ihmisiä, jotka ovat tukeneet minua aivan urani alusta asti, summaa Mäkelä.

Kristiina Mäkelä ja valmentaja Tuomas Sallinen olivat molemmat paikalla mitalijuhlassa Jokivarren koululla. Kuva: Petri Niemi / Yle

Loman jälkeen edessä hallikausi

Tiukan kilpailukauden jälkeen Kristiina Mäkelä on pitänyt taukoa harjoittelusta. Orimattilassa ollessaan hän vieraili kolmen päivän aikana kymmenessä koulussa ja tapasi satoja lapsia. Nyt hän aikoo viettää pienen loman ennen harjoittelun aloittamista.

– Olin aika kipeänä Suomi-Ruotsi maaottelussa. Sen jälkeen meni kauan, että tunsin itseni täysin terveeksi. Aloitan harjoittelun vähitellen taas lokakuun alussa.

Seuraavaksi tähtäin on alkavassa hallikaudessa. Erityisesti Mäkelä valmistautuu yleisurheilun EM-hallikisoihin, jotka järjestetään maaliskuun alussa Turkissa Istanbulissa.

Pian kolmekymmentä täyttävä kolmiloikkaaja aikoo jatkaa uraansa vielä ainakin muutaman vuoden.

Myös Orimattilan Jymy palkitsi kasvattinsa. Kristiina Mäkelän EM-hopea on vuonna 1903 perustetun Orimattilan Jymyn ensimmäinen yleisurheilun aikuisten arvokisamitali. Kuva: Petri Niemi / Yle

Valmentaja ei yllättynyt mitalista

Valmentaja Tuomas Sallinen kertoo, että Kristiina Mäkelän edistyminen on ollut vakaata. Hänen mukaansa oli odotettavissa, että myös tulos paranee jossain vaiheessa.

– Kristiinalla on hyvä fysiikka kolmiloikkaan. Pitkät jalat, mutta riittävästi räjähtävää nopeutta. Hän on teknisesti taitava, toteaa Sallinen.

Kansanjuhlan hopeamitalistille järjestivät Orimattilan kaupunki ja urheiluseura Orimattilan Jymy. Paikalla oli arviolta parisataa kaupunkilaista juhlistamassa Mäkelän EM-mitalia ja Suomen ennätystä.

Muokattu 24.9. klo 8.14: Tarkennettu kuvatekstiin, että Mäkelän EM-hopea on Jymyn ensimmäinen yleisurheilun aikuisten arvokisamitali.

Lue myös:

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän kiinnostus isoihin eläimiin syntyi jo lapsena lehmillä ratsastaessa

Mitalisade jatkuu! Kristiina Mäkelä loikki EM-hopeaa huimalla Suomen ennätyksellä – kertoi merkittävästä halista Topi Raitasen kanssa

Voit onnitella Mäkelää mitaliloikasta jutun keskustelussa. Keskustelu on avoin lauantaihin 24.9.2022 klo 23:een saakka.