Michele Bachmann vetäytyi USA:n presidenttikisasta

Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoitellut kongressiedustaja Michele Bachmann on ilmoittanut luopuvansa kisasta. Bachmann teki päätöksensä saatuaan Iowan puoluekokousäänestyksessä vain viisi prosenttia äänistä.

Ulkomaat
Michele Bachmann ilmoitti ehdokkuudesta luopumisesta West Des Moinesissa Iowassa 4.1. 2012
Tannen Mauyry / EPA

Iowan äänestyksen voitti Massachussettsin entinen kuvernööri Mitt Romney. Vain kahdeksan äänen päähän jäi Pennsylvanian entinen senaattori Rick Santorum.

Molemmat saivat noin 25 prosenttia äänistä. Kolmanneksi Iowassa tuli kongressiedustaja Ron Paul, joka keräsi 21 prosentin äänisaaliin, ja neljänneksi Texasin kuvernööri Rick Perry kymmenellä prosentilla.

Vetäytymisilmoituksessaan Bachmann kehotti republikaaneja tukemaan presidentinvaaleissa ehdokasta, jonka puolue nimeää esivaalikiertueen päätteeksi. Hän ei testamentannut ääniään kenellekään vastaehdokkaistaan.

Iowasta alkaa kuukausia kestävän äänestysten sarjan, joka huipentuu elokuussa, kun republikaanit nimeävät virallisesti presidenttiehdokkaansa. Istuva presidentti Barack Obama on demokraattien ainoa ehdokas, joten vaalien mielenkiinto kohdistuu tässä vaiheessa vain republikaanien puoluekokous- ja esivaalikisaan.

Iowaa ei konservatiivisuutensa vuoksi pidetä erityisen hyvänä ennustamaan sitä, kenestä lopulta tulee republikaanien presidenttiehdokas. Tulosta pidetään kuitenkin suuntaa-antavana.

Ensimmäiset varsinaiset esivaalit järjestetään New Hampshiren osavaltiossa ensi tiistaina.

Lähteet: Reuters, AP, AFP