Israel kielsi äärijuutalaisilta pääsyn Länsirannalle

Israelin armeija on kieltänyt 12 äärijuutalaiselta pääsyn Länsirannalle. Pääsy kiellettiin, koska henkilöiden epäillään suunnittelevan väkivaltaa sekä israelilaisia että palestiinalaisia sotilaita kohtaan.

Ulkomaat

Armeija sanoi kyseessä olevan ennaltaehkäisevä toimi, jolla pyritään ehkäisemään väkivallan uhkaa alueella.

Äärijuutalaiset ovat vastustaneet hallituksen toimia Länsirannan siirtokuntien sulkemiseksi. Viime aikoina äärimieliset juutalaiset ovat hyökänneet Israelin armeijaa vastaan useita kertoja. Myös palestiinalaisia moskeijoita, hautausmaita, viljelysmaita ja autoja on vaurioitettu.

Lähteet: AP