1. yle.fi
  2. Uutiset

EU avaa toimiston Myanmarissa

Euroopan unioni avaa toimiston Myanmarin suurimmassa kaupungissa Yangonissa. Poliittisen roolin lisäksi toimisto hallinnoi avustusohjelmia, kertoo EU:n ulkopoliitikan johtajan Catherine Ashtonin edustaja.

Ulkomaat

Kyseessä ei ole edustusto, EU:sta korostetaan. Ohjeensa toimisto saa EU:n Thaimaan-edustustosta.

Myanmarin suhteet länsimaihin ovat kohentuneet viime kuukausina, kun Myanmarin hallitus on vapauttanut poliittisia vankeja.

Marraskuussa Ashton ilmoitti, että EU harkitsee helpotuksia Myanmarin vastaisiin pakotteisiinsa Myanmarin päätettyä, että Aung San Suu Kyin johtama oppositiopuolue saa osallistua huhtikuun täytevaaleihin.

Britannian ulkoministeri historiallisella vierailulla

Britannian ulkoministeri William Hague päätti torstaina historiallisen vierailun Myanmariin. Brittiulkoministerin edellisestä Myanmarin- eli Burman-vierailusta on yli 50 vuotta.

Hague tapasi muun muassa presidentti Thein Seinin ja Aung San Suu Kyin.

Hague kehotti Myanmarin hallitusta jatkamaan ihmisoikeuspolitiikan kohennuksia ja sallimaan lisää poliittisia vapauksia. Hän kertoi luvanneensa Britannian hallitukselta vastakaikua, jos Myanmar jatkaa parannusten tiellä.

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi