Suomalaisten lempikissa on iso ja pörröinen

Suomen suosituin kissarotu on isokokoinen, pitkäkarvainen ja helppohoitoinen. Ragdoll eli räsynukke on ollut suomalaisten lempikissa jo yhdeksän vuoden ajan. Viime vuonna Kissaliitossa rekisteröitiin 779 ragdollia.

Kotimaa
Kissa
Tessa.lv

Kissaliiton tiedottaja Sanna Veijalainen epäilee ragdollin suosion perustuvan siihen, että ragdollit ovat isokokoisia, kauniita ja pitkästä karvastaan huolimatta suhteellisen helppohoitoisia.

- Nimensä mukaisesti ragdoll käyttäytyy kuin räsynukke. Kun otat sen syliin, se menee täysin veltoksi, Veijalainen selittää.

Ragdoll on kehitetty Yhdysvalloissa 1980-luvulla.

Rodun edustajia rekisteröitiin viime vuonna Suomessa 95 prosenttia enemmän kuin seuraavaksi suosituinta rotua eli maine coonia. Kaikkiaan rotukissoja rekisteröitiin Kissaliitossa viime vuonna 4 153 .

Suomessa on kuitenkin huomattavasti enemmän kissoja kuin mitä Kissaliiton rekistereissä näkyy. Veijalaisen mukaan kukaan ei ole koskaan selvittänyt kissojen tarkkaa lukumäärää, mutta Kissaliitto arvioi kissoja olevan kaikkiaan 800 000 - 1 000 000 .

Kissaliitto aikoo tänä vuonna teettää tutkimuksen, jossa selvitetään kissojen lukumäärä.

Lähteet: YLE Uutiset