Avustajakoira pukee ja palvelee

Kusti painaa liikennevalojen nappia, Kusti avaa hissin oven, tuo postin, auttaa pukemaan ja riisumaan. 34-vuotiaan Heidi Huttusen elämä olisi paljon rajoitetumpaa ja hankalampaa ilman omaa avustajakoiraa.

Kotimaa
Avustajakoira auttaa kenkää pois jalasta.
Yle

- Kusti on minun arkeani helpottava apuväline, ihan niin kuin pyörätuoli auttaa minua liikkumisessa. Se on ihana, mutta silti se on ennenkaikkea apuväline, Heidi sanoo. Ja rapsuttaa apuvälinettään hellästi.

Avustajakoirat tunnistaa sinisestä työliivistä. Niin kauan kuin liivi on päällä, seuraa Kusti tarkasti Heidin liikkeitä ja odottaa uusia ohjeita. Tällä hetkellä avustajakoiria on Suomessa kuutisenkymmentä. Vuosittain hankitaan vain 5-6 koiraa lisää, vaikka tarvetta olisi enemmän – avustajakoiraa jonottaa kolmisenkymmentä vammaista.

Avustajakoiratoimintaa pyöritetään lahjoitusvaroin ja raha-automaattiyhdistyksen tuella. Avustajakoirat ry:n puheenjohtaja Pekka Hätinen uskoo kuitenkin parempaan tulevaisuuteen. Vuoden alusta voimaan tulleen apuvälineasetuksen perusteluissa todetaan, että sairaanhoitopiirit voivat myöntää oikeuden avustajakoiraan samaan tapaan kuin näkövammaisille opaskoiraan.

- Asetuksen sanamuoto antaa mahdollisuuden, mutta ei vielä velvoita sairaanhoitopiiriä kustantamaan avustajakoiraa tarvitsevalle. Tämäkin on jo voitto, vaikka olisimme toki toivoneet, että sanamuoto olisi ollut velvoittavampi, Pekka Hätinen sanoo.

Kysymys on tässäkin asiassa rahasta. Peruspalveluministerin valtiosihteeri Sinikka Näätsaari ei vielä lupaa sairaanhoitopiireille lisärahaa avustajakoiria varten.

- Nämäkin rahat katsotaan budjettikehysten yhteydessä. Sosiaali- ja terveydenhuoltoon on jonkin verran lisää rahaa tulossa, mutta miten ne kohdennetaan, sen näemme keväämmällä.

Lievästi CP-vammainen Heidi Huttunen toivoo, että Kusti saa mahdollisimman pian lisää virkaveljiä ja -siskoja.

- Koira muutti minun elämäni totaalisesti. Se antoi osan sairauden viemästä itsenäisyydestä takaisin. Kusti tekee vammaisuudestani muille ihmisille helpommin lähestyttävän asian. Ja minunkin on helpompi pyytää myös ihmisapua, kun olen tottunut pyytämään apua koiralta.

Ajankohtainen kakkonen tiistaina, TV2 klo 21.00

Lähteet: YLE Uutiset