Nike maksaa tossuntekijöiden ylityörästit

Urheilujalkineita ja -asuja valmistava yhdysvaltalainen Nike on taipunut maksamaan korvauksia indonesialaisten työläistensä ylitöistä. 4 500:ta työläistä edustavan ammattiliiton mukaan Nike on jättänyt kahden vuoden aikana korvaamatta 600 000 ylityötuntia.

Ulkomaat
Indonesialainen mies kävelee Niken valaistun logon ohi kauppakeskuksessa.
Suuryritys Nike on joutunut taipumaan palkkarästien maksamiseen.Mast Irham / EPA

Miltei vuoden kestäneiden neuvottelujen jälkeen Nike taipui maksamaan Bantenin maakunnassa sijaitsevan tehtaansa palkkarästit. Ammattiliiton mukaan työläisille maksetaan kaikkiaan miljoona dollaria kuukauden aikana.

Vuosikymmen sitten Nikeä arvosteltiin ankarasti tuotteidensa teettämisestä kehitysmaiden huonoissa oloissa ja lapsityövoimalla. Sen jälkeen yhtiön kerrotaan parantaneen oloja yli tuhannessa ulkomailla sijaitsevassa tehtaassaan, mutta kriitikot sanovat, ettei tuolloin julkistettuja tavoitteita ole saavutettu.

Ammattiliitto toivoo tuoreesta ratkaisusta ennakkotapausta Indonesiassa, jossa tehdastyöläisten työviikot ovat usein seitsenpäiväisiä eikä ylityö- tai muita korvauksia läheskään aina makseta. Liiton tiedotteen mukaan Niken kanssa saavutetussa sovussa on aineksia järistysaaltoon, jonka liitto toivoo etenevän läpi Indonesian.

Uutistoimisto AP ei onnistunut saamaan Nikeltä kommenttia.

Lähteet: AP