Lontooseen kaavaillaan uutta suurta lentokenttää

Ajatus uudesta suuresta lentokentästä Lontoon alueelle on saamassa kannatusta, kertoo Lontoon pormestari Boris Johnson. Hän sanoo Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa, että sekä pääministeri että valtiovarainministeri ovat osoittaneet kiinnostusta hänen kolmen vuoden takaiseen ehdotukseensa.

Ulkomaat
Koneita Heathrown kentällä maaliskuussa 2010.
Koneita Heathrown kentällä maaliskuussa 2010.Andy Rain / EPA

Johnson ehdotti vuonna 2008, että Lontoon lentokenttien - etenkin Heathrow'n - paineita helpotettaisiin rakentamalla Thamesjoen suistoalueelle uusi kansainvälisen liikenteen lentokenttä. Arkkitehti Norman Foster on jo laatinut kentälle suunnitelman.

Johnson kertoo keskustelleensa kentästä äskettäin sekä pääministeri David Cameronin että valtiovarainministeri George Osbornen kanssa. Hänen mukaansa molemmat ymmärtävät, että uusi kenttä olisi parempi ratkaisu kuin Heathrow'n kentän lisäkiitotie.

Heathrow on väärässä paikassa ja liian ahdas, Johnson sanoo. Hän ei kannata myöskään Lontoon muiden kenttien laajentamista.

Arvostelijat tyrmäävät hankkeen

Johnson sanoo The Telegraph -lehdessä, että Lontoo menettää asemansa talouselämän solmukohtana, ellei sen lentoliikennettä sujuvoiteta.

Todisteeksi hän esittää tuoretta raporttia, jonka mukaan Heathrow on pudonnut kuudenneksi sillä mitattuna, kuinka moneen ulkomaankohteeseen kentältä lennetään. Heathrow'n luku on 156, kun se esimerkiksi Pariisin Chales de Gaullen kentällä on 224 ja Frankfurtilla 235.

Arvostelijoiden mukaan uuden kentän hinta, ympäristövaikutukset ja rakentamisen hitaus tekevät hankkeesta mahdottoman.

Lähteet: AP, YLE Uutiset