Oscar-ehdokkaat julkistetaan

Tämänvuotinen, historiassaan 84., Oscar-kisa käynnistyy tänään tiistaina kun ehdokkaat julkistetaan. Oscar-voittajat julistetaan 26. helmikuuta Los Angelesissa Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakaa vuosittain palkinnot vuoden parhaille elokuville ja näiden tekijöille. Kuva: Mike Nelson / EPA

Yksi vahvoista ennakkosuosikeista on brittiläinen vakoilujännäri Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja, ja sen pääosanesittäjä Gary Oldman.

Suomalainen ohjaaja Aki Kaurismäen Le Havre -elokuva ei selvinnyt loppumittelöihin parhaan ei-englanninkielisten elokuvien sarjassa. Myös Ruotsin Oscar-ehdokkaaksi valittu, Susanna Alakosken romaaniin perustuva, Sovinto-elokuva putosi sarjasta.

Oscarit ovat Yhdysvaltain elokuva-akatemian vuosittain jakamia palkintoja, joita jaetaan eri kategorioissa vuoden parhaille elokuville ja näiden tekijöille. Akatemian jäsenet äänestävät palkinnon saajista. Oscar-palkintoja on jaettu vuodesta 1929 lähtien.