Etelä-Afrikasta löytyi maailman vanhin dinosauruksen pesä

Etelä-Afrikasta on löydetty kymmenen kappaletta Massospondylus-dinosauruksen pesiä. Tutkijoita ilahduttavat erityisesti pienten dinosaurusvauvojen jalanjäljet pesien ulkopuolella.

Tutkijaryhmän löytämä fossilisoitunut dinosauruksen pesä. Sauruksenpoikasten jalanjäljet näkyvät oikeassa alakulmassa. Kuva: CBC

Kyseessä on maailman vanhin dinosauruksen pesälöytö. 190 miljoonaa vanhat pesät sijoittuvat varhaiselle jurakaudelle.

Löydöt tehtiin Golden Gate Highlandsin kansallispuistosta. Alueella tehtiin lyhyttä, vain 25 metrin mittaista tieleikkausta, josta pesät sattumalta löydettiin.

Massospondyluksien pesissä oli useita munia, enimmillään jopa 34. Naaraat tulivat ilmeisesti pesimään ryhminä, mikä antoi poikasille suojaa pedoilta.

Massospondylus oli keskikokoinen dinosaurus, se kasvoi 4 - 6 metriä pitkäksi. Munien halkaisija oli vain kuusi senttiä.

Pesien ulkopuolella olleista pikkuruisista jalanjäljistä tutkijat havaitsivat, että poikaset pysyttelivät pesien sisällä, kunnes kasvoivat kaksinkertaiseen mittaan syntymäkokoonsa nähden.

Poikaset juoksentelivat nuorina neljällä jalalla, ja nousivat kahdelle jalalle vasta vartuttuaan.

Löydöstä kerrotaan Proceedings of the National Academy of Sciences -tiedelehdessä.