Elokuva paljastaa säilykepurkin sisällön

Säilöttyjä unelmia kertoo säilykepurkin tarinan maailmalta suomalaisiin kauppoihin. Samalla dokumentti on kertomus ihmisistä, jotka osallistuvat säilyketölkkien valmistukseen, sekä purkitetun tomaatin ja lihan tuotantoon.

Aamu-tv
Kohtaus dokumenttielokuvasta Säilöttyjä unelmia.
Säilöttyjä unelmia on kertomus ihmisistä, jotka osallistuvat säilykeruoan valmistukseen. Kohtaloita elintarviketeollisuuden rattaista ympäri maailmaa on ohjaaja Katja Gauriloffin ja tuottaja Joonas Berghällin suurponnistus.

Ylen Aamu-tv:ssä vierailleet dokumentin ohjaaja Katja Gauriloff ja tuottaja Joonas Berghäll halusivat etsiä tuotteiden alkuperää kuluttajan näkökulmasta. Dokumentissa vieraillaan tomaattitilalla, sekä sika- ja lehmätiloilla ympäri eurooppaa. Gauriloff halusi selvittää, mistä kaikki säilykepurkin ainekset suomalaiseen ruokapöytään tulevat.

- Tiedän aika paljon enemmän kuin dokumentin teon alussa. Tiedän muun muassa, että alkuperiä on vaikea selvittää, Gauroloff kertoo.

Elokuvassa ovat esillä paitsi ihmiset, myös ruoan tehotuotanto ja eläinten kohtelu. Eläinten kohtelua ei kuitenkaan alleviivata, vaan katsoja saa tehdä päätelmät itse dokumenttia katsellessaan.

- Elämä on täynnä kummallisia kontrasteja. Kritiikki ei ollut itsetarkoitus, vaan halusin jättää siihen tasoja, joista katsoja voi löytää merkityksiä, Gauroloff kertoo.

Joonas Berghäll tunnetaan Miesten vuoro -dokumentin ohjaajana.

- Perustimme seitsemisen vuotta sitten tuotantoyhtiön ja teemme elokuvia yhdessä. Kun minä ohjaan, Katja auttaa ja kun Katja ohjaa, minä autan, Berghäll kertoo.

Elokuva esitetään ensin DocPoint-dokumenttifestivaaleilla ja huomisesta perjantaista alkaen se on nähtävillä elokuvateattereissa.

Lähteet: YLE Uutiset / Anne-Pauliina Rytkönen