Turvapaikanhakijoiden vapaaehtoisen paluun tukemisesta tulee pysyvä järjestely

Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n ja Maahanmuuttoviraston yhteinen hanke on vienyt yhä useamman Suomeen saapuneen ulkomaalaisen takaisin kotimaahansa. Ilmaisen lentolipun ja alkuavustuksen turvin Suomen on jättänyt taakseen kaikkiaan 550 lähinnä turvapaikanhakijana saapunutta.

Kotimaa

IOM:n ja Maahanmuuttoviraston käynnistämä Suomeen saapuneiden ulkomaalaisten vapaaehtoista paluuta tukeva hanke käynnistyi vuonna 2010. Palaajia on tähän mennessä ollut yli viisisataa. Vuoden 2013 alusta lukien järjestelystä tulee pysyvä, EU-direktiivin mukaisesti.

Aivan kaikki paluuavustusta hakeneet eivät sitä saa.

- Avustus on tarkoitettu vain EU:n ulkopuolisille kansalaisille, kertoo hanketiedottaja Pirkko Väänänen IOM:stä.

Toisaalta osa avustusta hakeneista voi itse perua hakemuksensa, joten hakijoiden lukumäärä on tilastoissa suurempi kuin avustuksen saaneiden, Väänänen selventää. Hakijoiden määrä on ollut kasvussa.

Hyvin usein paluuavustuksen kuitenkin saa, kunhan osaa sitä hakea, sanoo tulosalueen johtaja Matti Heinonen Maahanmuuttovirastosta. Toiminta on myös nopeaa.

- Parhaimmillaan saattaa mennä vain pari päivää, kun hakija on jo matkalla kotimaahansa. IOM:n vastuulla on seurata, että henkilö pääsee perille asti, Heinonen sanoo.

Nyt onkin tärkeää, että niin poliisi, vastaanottokeskusten työntekijät kuin kuntien sosiaalitoimikin saavat paluuavustuksesta entistä kattavammin tietoa, painottaa Heinonen.

Monta syytä palata

Mutta miksi joku, joka on hakenut turvapaikkaa tai jolla on peräti pakolaisstatus, haluaa palata vaarallisiin olosuhteisiin? Syitä on monia, valaisee Pirkko Väänänen.

- Olosuhteet siellä kotimaassa ovat voineet muuttua. Tai sitten palaaja on vanha ihminen, joka haluaa takaisin synnyinmaahansa, Väänänen kertoo.

Paluuavustus ei tarkoita pelkkää seteleiden kouraan latomista, vaan apua uuden aloittamiseen, kertoo Matti Heinonen.

- Olin juuri Somalimaassa tekemässä sopimusta Somalimaan hallinnon ja Maahanmuuttoviraston välille sinne palaavien avustamisesta.

- Somalimaan pääkaupungissa on myös IOM:n toimisto. Kun palaaja ilmoittautuu sinne, hän saa konkreettista apua: työkoneita, vuokratukea tai esimerkiksi avustusta opiskelukustannusten kattamiseen, Heinonen kertoo.

Viranomaisilla tai IOM:llä ei ole tiedossa tapauksia, joissa avustusta saanut olisi tullut takaisin Suomeen tai lähtenyt kokeilemaan onneaan muualle. Mahdollista kuitenkin on, että myös paluuavustusta on käytetty väärin, kertoo hanketiedottaja Pirkko Väänänen Kansainvälisestä siirtolaisuusjärjestöstä.

Lähteet: YLE Uutiset