Olli-Pekka Heinosesta Kataisen valtiosihteeri

Ylen julkaisujohtaja Olli-Pekka Heinonen siirtyy pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) valtiosihteeriksi ja sanoutuu irti Ylen palveluksesta. Heinonen aloittaa uudessa tehtävässään 1. maaliskuuta.

Kotimaa
Olli-Pekka Heinonen
Olli-Pekka HeinonenYle

Heinonen kertoo, että Katainen oli tiedustellut hänen kiinnostustaan valtiosihteerin tehtävään.

- Mietin asiaa yhden viikonlopun ja näin, että haaste on niin kiinnostava, että halusin siihen tarttua, Heinonen perustelee päätöstään YLE Uutisille.

Olli-Pekka Heinosen mukaan Ylellä on tällä hetkellä selkeämpi tulevaisuudennäkymä kuin kertaakaan kymmenen vuoden aikana.

- Ylen nykyinen yhtiörakenne ja keskittyminen ydintehtävään sekä tehty rahoitusratkaisu antavat yhtiölle paremmat eväät toimia suomalaisten palvelemiseksi kuin kertaakaan aiemmin. Yle on ainutlaatuinen yhtiö ja Ylen henkilöstö on poikkeuksellisen sitoutunutta työhönsä. Tämä tekee Ylestä erityisen työpaikan. Olen viettänyt täällä elämäni antoisimman työrupeaman - tähän mennessä, Heinonen summaa kymmenen vuoden työrupeamaansa.

Olli-Pekka Heinonen ehti olla Ylen palveluksessa liki kymmenen vuotta.

Hän aloitti suomenkielisen television johtajana helmikuun 2002 alussa. Sittemmin hän on ollut Ylen Asia ja Kulttuuri -ohjelmistoalueen johtaja. Yhdeksi Yle-uransa kohokohdaksi Heinonen mainitsee Euroviisut, jotka Suomi sai järjestettäväkseen vuonna 2007 Lordin viisuvoiton jälkeen.

Vuosi sitten organisaatiouudistuksen yhteydessä Heinonen aloitti Yle Julkaisujen johtajana.

- Koko kuluneen kymmenen vuoden aikaperiodin Yle on hoitanut tehtävänsä käytännössä nimellisesti samalla euromäärällä ja vuosi vuodelta vähemmällä väellä. Samaan aikaan tutkimukset kertovat, että suomalaisten mielestä Yle hoitaa tehtävänsä yhtä hyvin tänään kuin kymmenen vuotta sitten, Heinonen tiivistää.

Ennen Yle-uraansa Heinonen toimi Ahon hallituksen opetusministerinä 1994 – 1995, Lipposen I hallituksen opetusministerinä 1995 – 1999, liikenneministerinä Lipposen II hallituksessa 1999 – 2000 ja liikenne- ja viestintäministerinä 2000 – 2002.

Lähteet: YLE uutiset