1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Pytonkäärmeet valtaavat Floridan rämeitä citykanien tavoin

Floridan rämealueella Evergladesissa kasvaa pytonkäärmekanta, joka on saanut alkunsa karanneista tai hylätyistä lemmikkikäärmeistä. Burman- eli tiikeripytonit hävittävät alueen alkuperäiseläimiä niin, että monet lajit ovat huvenneet jo olemattomiin, kertoo tuore tutkimus.

luonto
Albiino burmanpyton (Python molurus bivittatus) esillä matelijanäyttelyssä Kuala Lumpurissa maaliskuussa 2004.
Albiino burmanpyton (Python molurus bivittatus) esillä matelijanäyttelyssä Kuala Lumpurissa maaliskuussa 2004.Ahmad Yusni / EPA

Tutkijoiden mukaan pienet ja keskisuuret nisäkkäät ovat vähentyneet voimakkaasti Evergladesin subtrooppisessa luonnonpuistossa sen jälkeen, kun sinne on luikerrellut yhä enemmän kuristajakäärmeitä. Monet Evergladesin alkuperäiseläimistä ovat harvinaisia tai jopa uhanalaisia lajeja.

Burmanpytonit ovat Yhdysvalloissa laillisia lemmikkieläimiä. Ne ovat myös suosittuja. Poikasina ne näyttävät monien mielestä söpöiltä, mutta käärmeen kasvaessa jopa yli viisimetriseksi joihinkin omistajiin iskee paniikki ja he heivaavat lemmikkinsä rämeelle. Käärmeitä myös karkailee omistajiltaan.

Evergladesissa pytonit ovat jo tehneet viime vuosina ison loven muun muassa pesukarhu- ja opossumi- ja jäniskantaan. Myös kettuja ja punailveksiä on paljon aiempaa vähemmän.

Pytonit ovat tulleet jäädäkseen

Tiedot perustuvat yhdeksän vuoden ajan kerättyihin öisiin havantoihin Evergladesin luonnonpuistossa ja sitä vastaavilla muilla alueilla. Niillä on laskettu myös autojen alle kuolleet eläimet. Vertailun lopputulos on, että nisäkäskannat kukoistavat yhä vain Evergladesin ulkopuolella, missä pytoneita ei edelleenkään ole.

Ero on valtava verrattuna etenkin Evergladesin eteläpäässä, joihin pytonit ensimmäiseksi asettuivat. Siellä pesukarhuhavainnot ovat vähentyneet 99 prosenttia ja punailveshavainnot yli 87 prosenttia. Kaneista ei näkynyt enää jälkeäkään koko yhdenvuotisen tarkkailun aikana. Myös monet lintukannat ovat pienentyneet.

Koska kato on käynyt niin monenlaisten eläinten joukossa, tutkijat eivät usko, että syynä on mikään eläintauti, vaan nimenomaan kuristajakäärme, joka mullistaa ekosysteemiä. Asiantuntijat myös arvioivat, ettei pytoneita enää kyetä kitkemään Evergladesista.

Tutkimus on julkaistu Yhdysvaltain tiedeakatemian PNAS-lehdessä.

Lähteet: Reuters, YLE Uutiset

Lue seuraavaksi