Suomi menestyy tietoturvallisuudessa

Suomi on saanut hyvän arvosanan kansainvälistä tietoturvallisuutta koskeneessa tutkimuksessa. Amerikkalaisen McAfee-tietotekniikkayhtiön tutkimuksessa Suomi kuuluu parhaiten turvattuihin maihin Ruotsin ja Israelin ohella.

tiede
Kuvassa johtoja ja lasin kautta heijastuvat henkilön kädet näppäimistöllä.
YLE

Tutkimuksessa on arvioitu maiden kykyä puolustautua vihamielisiä kyberhyökkäyksiä vastaan. Tutkimuksen mukaan parhaiten varautuneita hyökkäyksiin ovat maat, joissa valtio ja yksityiset yhtiöt toimivat tiiviissä yhteistyössä.

Erityisen hyvin hyökkäyksiä vastaan on harjaantunut Israel, jonka tietojärjestelmiin tehdään jopa tuhat tunkeutumisyritystä minuutissa. Israelin hallituksen edustajan mukaan useimmat yrityksistä ovat kuitenkin vaarattomia hakkerointeja. Israel on keskittynyt suojaamaan erityisen hyvin sähköntuotantoa ja vedenjakelua sääteleviä tietojärjestelmiä.

Huonon arvosanan tutkimuksessa saavat monet nopeasti teollistuneet entiset kehitysmaat kuten Kiina, Brasilia ja Meksiko. Kiinaa on usein arvosteltu kyberhyökkäysten alullepanijaksi.Tutkimuksen mukaan maan omat tietojärjestelmät ovat kuitenkin heikosti suojattuja. Tietoturva on Kiinassa jaettu liian monelle viranomaiselle, joiden yhteistyö on heikkoa, toteavat amerikkalaistutkijat.

Kyberhyökkäysten maailmanlaajuinen uhka tuli esille viisi vuotta sitten Viron ja Venäjän välien kärjistyttyä niinsanotun pronssisoturikiistan takia. Tallinnassa puhjenneiden mellakoiden jälkeen Viron valtion laitokset ja useat tiedotusvälineet joutuivat kiivaan nettihäirinnän kohteiksi. Monet menettivät useiksi päiviksi yhteytensä ulkomaille.

Virallinen Venäjä on kiistänyt jyrkästi olleensa hyökkäysten alullepanija. Myöhemmin jotkut Venäjän hallitusta lähellä olevat Nashi-nuorisojärjestön aktiivit ovat sanoneet aloittaneensa hyökkäykset ilman ylhäältä tullutta lupaa.

Lähteet: YLE Uutiset