1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Hylynetsijä väittää löytäneensä historian suurimman aarteen

Yhdysvaltalainen hylynetsijä kertoo löytäneensä platinalla lastatun toisen maailmansodan aikaisen hylyn. Lastin arvon väitetään nousevan jopa kolmeen miljardiin dollariin eli yli kahteen miljardiin euroon. Jos väite pitää paikkansa, se on suurin merenpohjasta koskaan paljastunut aarre.

Greg Brooks -nimisen hylynetsijän kerrotaan paikallistaneen SS Port Nicholson -aluksen Yhdysvaltain rannikolle. Brooksin mukaan hylky makaa noin 80 kilometrin päässä rannikolta Cape Codin kohdalla.

Saksalainen sukellusvene torpedoi brittiläisen kauppa-aluksen vuonna 1942. Kuusi ihmistä kuoli. Alus oli matkalla Kanadan Nova Scotiasta New Yorkiin. Lastina sillä oli Brooksin mukaan 71 tonnia platinaa, joka oli matkalla Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin korvauksena sotavarusteista.

Jos Brooksin väite pitää paikkansa, kyseessä on suurin merenpohjasta koskaan paljastunut aarre.

Platinaa vai ei?

Monet ovat kuitenkin epäilleet, kuljettiko alus todella platinaa. Jos sitä löytyy, merioikeus saattaa vielä myös vaikeuttaa löytäjän vaadetta aarteeseen.

Britannian hallitusta edustava lakimies Anthony Shusta esitti epäilyksensä siitä, kuljettiko alus todella platinaa. Hän kertoi uutistoimisto AP:lle, että asiaa tutkitaan yhä. Alustavan arvion mukaan aluksen lastina oli hänen mukaansa pääasiassa sotatarvikkeita. Britannia aikoo odottaa nosto-operaation alkamista ennen kuin päättää, vaatiiko se hylyn lastia omakseen.

Hylyn löytäjä Greg Brooks kuitenkin sanoo Yhdysvaltain valtiovarainministeriön kirjanpidon todistavan, että aluksen lastina oli platinaharkkoja. Hän kertoo kuvanneensa hylystä myös videokuvaa, jossa näkyi paitsi platinaharkko, myös 30 laatikkoa, joiden hän uskoo sisältävän platinaa.

Yhtään platinaharkkoa ei ole vielä nostettu merestä. Brooks miehistöineen aikoo kuitenkin aloittaa nosto-operaation myöhemmin tässä kuussa. Hän kertoo, että piti tiedon hylyn löytöpaikasta itsellään viimeiset neljä vuotta, kun hän neuvotteli lastin omistusoikeudesta. Sitä ei kuitenkaan ole vielä ratkaistu.

Brooks on ollut hylynmetsästäjä jo lähes 20 vuotta. Hänen edellinen suuri löytönsä oli merirosvoalus lähellä Puerto Ricoa.