Siviiliuhrien määrä kasvaa taas Afganistanissa

Viime vuosi oli Afganistanin siviilien kannalta verisin viiteen vuoteen, käy ilmi YK:n lauantaina julkaisemasta raportista. YK:n mukaan vuonna 2011 kuoli yhteensä 3 021 siviiliä. Uhrien määrä on noussut joka vuosi vuodesta 2007 lähtien.

Ulkomaat
Sotilasajoneuvoja tiellä
Yhdysvaltain jalkaväen saattue ohittaa muutamaa tuntia aikaisemmin räjähtäneiden tienvarsipommien synnyttämät kuopat tiessä Etelä-Afganistanissa heinäkuussa 2010.Yhdysvaltain armeija

YK:n raportin mukaan yli kolme neljäsosaa afganistanilaissiviileistä kuoli kapinallisten iskuihin. Etenkin itsemurhaiskut kasvoivat rajusti. Eniten siviilejä kuoli kuitenkin kapinallisten asettamiin tienvarsipommeihin.

Kapinallisten tekemien surmien määrä on kasvanut.

Sotilasliitto Naton ja Afganistanin turvallisuusjoukot ovat vastuussa viime vuonna sattuneista 410 siviilin kuolemasta.

- On erittäin huolestuttavaa, että siviiliuhrien määrä kasvaa vuosi vuodelta, sanoo YK:n ihmisoikeuslähettiläs Navi Pillay.

Lähteet: AP