Ruotsissa lumivyöry surmasi miehen - autoilijat pulassa huonossa kelissä

Jämtlannissa Luoteis-Ruotsissa maanantaina lumivyöryn hautaamaksi jäänyt mies on kuollut vammoihinsa sairaalassa. Maanantaina sää koetteli myös autoilijoita Ruotsin Norrbottenissa.

Ulkomaat

Tänndalenissa Jämtlandissa mies joutui maanantaina iltapäivällä lumivyöryn hautaamaksi. Dagens Nyheter -lehden tietojen mukaan mies työskenteli alueella yhdessä muiden kanssa lumivyöryvaaran vähentämiseksi.

Mies oli lumivyöryn sattuessa toisen ihmisen seurassa, mutta tämä ei jäänyt vyöryn alle ja pystyi hälyttämään apua. Loukkaantunut vietiin sairaalaan helikopterilla.

Tiistaina aamulla sairaala kuitenkin kertoi hänen kuolleen vammoihinsa.

Lumimyräkkä koetteli Norrbottenin autoilijoita

Norrbottenissa sattui päivällä lukuisia ketjukolareita, joista vakavimmassa oli mukana yhdeksän autoa. Luulajan ulkopuolella lounasaikaan sattuneessa kolarissa kuoli yksi ihminen ja useita loukkaantui.

- En usko 30 vuoden aikana kuulleeni, että meillä olisi ollut yhtä monta onnettomuutta päivän aikana, sanoo poliisin edustaja Ruotsin tietotoimistolle TT:lle maan television mukaan.

Norrbottens Kuriren -lehti kertoo, että kolareiden vuoksi Sunderbyn sairaalaan tuotiin 32 loukkaantunutta puoli yhdeksän ja kello 17:n välisenä aikana. Sairaalaan jouduttiin kutsumaan lisäväkeä onnettomuuksien vuoksi. Heistä suurin osa pääsi kotiin iltaan mennessä.

Norrbottenia on koetellut ankara pakkassää, mutta sää lauhtui maanantaina.

Lähteet: YLE Uutiset