Kreikka luottavaisena eurokokoukseen

Kreikan valtiovarainministeri Evangelos Venizelos on toiveikas illan euroryhmän kokouksen suhteen. Venizelos matkustanut Brysseliin, vaikka kiistat lainoittajien vaatimista säästöistä lisärahoituksen myöntämiseksi ovat vielä ratkaisematta.

Valtiovarainministeri Venizelos, pääministeri Lukas Papadimos ja työministeri Giorgos Koutroumanis yrittivät yöllä löytää ratkaisua Kreikan hallituksen välejä kiristävään eläkekiistaan niin kutsutun troikan eli Euroopan unionin, Euroopan keskuspankin EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n edustajien kanssa.

Oikeistopuolueen johtaja George Karatzaferis kertoi vihdoin torstaina iltapäivällä, että sopu eläkekiistaan on odotettavissa pian. Hän jatkoi, että hätäapupaketti saataneen parlamentin käsittelyyn lähipäivinä.

Lainoittajat ovat vaatineet Kreikalta noin 300 miljoonan euron eläkeleikkauksia sekä 325 miljoonan lisäsäästöjä ennen kuin uusi 130 miljardin euron hätäpaketti voidaan myöntää.

Euroryhmän kokouksen Brysselissä on määrä alkaa torstai-illalla.

Kreikassa suurimmat ammattiliitot ovat jälleen julistaneet maahan yleislakon. Perjantain ja lauantain kestävällä lakolla vastustetaan suunniteltuja säästöjä ja leikkauksia.