KMS-vaalirahoituksen koreografia alkaa kirkastua

Vaalitukea jakaneen Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n rahanjakomenettely alkaa kirkastua pala palalta. Keskustapuolueen entinen yhteyspäällikkö Lasse Kontiola kertoi Helsingin käräjäoikeudelle, että kaikki keskeiset KMS-langat olivat Nova-miesten Tapani Yli-Saunamäen ja Arto Merisalon käsissä.

Lasse Kontiola ja Tapani Yli-Saunamäki oikeudenkäynnissä torstaina. Kuva: Yle

Keskustan entinen yhteyspäällikkö Lasse Kontiola valaisi Helsingin käräjäoikeudessa ensimmäistä kertaa sitä, kuinka rahantekokoneeksikin mainittu Kehittyvien maakuntien Suomi ry toimi käytännössä.

Idea yhdistyksen perustamisesta oli tullut Novan Tapani Yli-Saunamäeltä keskustan juhlaristeilyllä syyskuussa 2006. Saman vuoden joulukuun kolmantena päivänä Yli-Saunamäellä oli ollut jo tarkka ja yksityiskohtainen nimilista tuettavista kansanedustajaehdokkaista kevään 2007 eduskuntavaaleissa.

Yhdistyksen rahoittajista Kontiola kertoo tienneensä vain, että yhdistyksen rahoituksen hoitaa laaja liikemiesryhmittymä, "liikemiespooli".

KMS perustettiin kiireen vilkkaa joulun alla 2006 keskustan puoluetoimistossa. Kontiola kertoo avustaneensa yhdistyksen perustamisessa vain teknisesti. Yhdistyksen hallituksen jäseniksi ja vastuuhenkilöiksi nimettyjä henkilöitä Kontiola ei tuntenut. Nimet hän kertoo saaneensa Yli-Saunamäeltä ja Merisalolta.

- Olen jakanut vaalitukea yhdistyksen tililtä Yli-Saunamäen listan pohjalta ja Merisalon nimenomaisten toimeksiantojen jälkeen. Itse en ollut päättämässä, kenelle vaalitukea annettiin.

KMS:n rahaliikenne ja kirjanpito jäivät retuperälle heti kevään 2007 vaalien jälkeen. Noin 40:lle kansanedustajaehdokkaalle liki 400 000 euroa jakanut yhdistys pysyi kulisseissa ja julkisuudelta piilossa toukokuuhun 2008 saakka.

Tuolloin Keskustan eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja Timo Kalli paljasti Ylen A-studiohaastattelun jälkeisessä paineessa, että hän oli saanut rahaa myös Kehittyvien maakuntien Suomi -nimiseltä yhdistykseltä.

Alkoi kohta jo neljä vuotta kestänyt vaalirahapaljastusten mutavyöry, joka jatkuu yhä - oikeuslaitoksessa.