yle.fi-etusivu

Saksa viivyttelee Acta-sopimuksen hyväksymistä

Saksan hallitus on lykännyt tekijänoikeuksia tiukentavan Acta-sopimuksen hyväksymistä maan oikeusministeriön todettua, että Euroopan parlamentin pitäisi äänestää sopimuksesta ennen kuin Saksa hyväksyy sen.

Ulkomaat

Saksan kansallinen parlamentti ei voi hyväksyä tekijänoikeuksia parantavaa sopimusta ennen kuin maan hallitus on käsitellyt asian. Saksan oikeusministeriön näkemyksen mukaan maan ei kuitenkaan pidä laillistaa sopimusta ennen Euroopan parlamentin äänestystä asiassa, kertoo uutistoimisto AP.

Kauppasopimuksena Acta tarvitsee europarlamentin hyväksynnän tullakseen voimaan EU:ssa. Suomi on allekirjoittanut sopimuksen, mutta sen rikosoikeudelliset määräykset vaativat vielä eduskunnan hyväksynnän.

Lähteet: YLE Uutiset

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lapsiperheet

Miksi olen olemassa ja miksi sisko kävelee liian hitaasti?

20 + 2 syytä soittaa äidille tai isälle töihin

Puoli seitsemän

Samuli Edelmann edesmenneestä isästään: "Tänne minä jäin laulamaan hänen laulujaan"

Työllisyys

Keskusta ja kokoomus sopuun työllisyys- ja yrityspalveluista –sinisille malli ei kelpaa

A-studio

Rikosoikeusprofessori seksuaalisesta hyväksikäytöstä: Lasten kohdalla pitäisi tuomita useammin raiskauksena