Frankfurtin lentokentällä lakko maanantaina

Frankfurtin lentokentän työntekijät aloittavat maanantaiaamuna vuorokauden mittaisen lakon. Sen arvioidaan johtavan satojen lentojen peruuntumiseen.

Ulkomaat

Euroopan kolmanneksi vilkkaimman lentokentän työntekijöitä edustava liitto GdF sanoo lakon alkavan aamukuudelta Suomen aikaa ja kestävän tasan vuorokauden.

Liitto kiistelee lentokentän ylläpitäjän Fraportin kanssa noin 200 työntekijän palkoista ja työoloista. Työntekijöiden mukaan vasta käyttöön otettu neljäs kiitorata on monimutkaistanut heidän työtään.

Fraportin mukaan lentokenttä kykenee hoitamaan vain noin 70 prosenttia kentän 1 250 lennosta, jotka on määrä lentää huomenna.

- Olemme pahoillamme, että joudumme näihin toimenpiteisiin. Fraportin itsepäinen asenne ei jätä meille valinnanvaraa, liiton edustaja Matthias Maas sanoo.

Liitto järjesti viime viikolla kaksi pienempää ulosmarssia, jotka johtivat satojen lentojen peruuntumiseen.

- Olemme valmiita kompromisseihin, ja kehotamme liittoa palaamaan neuvottelupöytään, sanoo puolestaan Fraportin edustaja Mike Peter Schweitzer.

Lähteet: AP, Reuters