Oululaispitseriassa ampunut kuoli vammoihinsa

Oululaisessa pitseriassa ammuskelusta epäilty mies on kuollut vammoihinsa. Poliisin mukaan 24-vuotias mies kuoli sunnuntai-iltana Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

Kotimaa
Kynttilöitä Pizzeria Monacon edessä Oulun Kaukovainiolla
YLE

Mies ampui myöhään lauantai-iltana kahta ihmistä, joista toinen kuoli. Ampumavälikohtauksessa loukkaantunut uhri on sairaalahoidossa.

Pitseria-ampujan uhrit ovat ulkomaalaistaustaisia. 21-vuotias pitserian työntekijä kuoli ja 42-vuotias mies loukkaantui vakavasti. Pitserian ulkomaalaistaustainen omistaja pääsi pakenemaan paikalta.

Poliisin mukaan taustalla ei ole kuitenkaan rasismia. Ampujalla oli rikostausta.

- Emme epäile taustalla olevan rasismia. Tämä näyttää äkkipikaistuksissaan tehdyltä, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Risto Viippola kertoo.

- Teon motiiveista ei pysty sanomaan vielä mitään. Meillä on käsitys, että tämä kyseinen henkilö on asioinut useita kertoja pitseriassa, eikä ongelmia ole ollut, Viippola sanoo.

Poliisin mukaan ammuskelussa käytettiin laitonta käsiasetta. Yhdeksän millin pistooli oli varastettu asuntomurron yhteydessä Pyhäjoelta viime marraskuussa.

Ampumavälikohtaus sattui pizzeria Monacossa Kaukovainion kaupunginosassa Oulussa lauantai-iltana hieman kello 22 jälkeen.

- Mitään riitaa pitsanostotilanteessa ei ollut, tilanne oli rauhallinen, kuvailee Viippola.

Lähteet: YLE Uutiset