1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Suomi ja Kiina tiivistävät rikostorjuntayhteistyötä

Suomi ja Kiina ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka tarkoituksena on tehostaa maiden välistä rikostorjuntayhteistyötä. Pöytäkirja luo perustan maiden väliselle yhteistyölle vakavan rikollisuuden torjunnassa ja tutkinnassa sekä tiedonvaihdossa. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero allekirjoitti pöytäkirjan Pekingissä tänään maanantaina.

Kotimaan uutiset

Mahdollisuus yhteistyöhön nousi esille ensimmäisen kerran vuonna 2010, kun silloinen sisäministeri Anne Holmlund (kok.) vieraili Kiinassa. Vierailun jälkeen sopimusta alettiin hiomaan ja lopputulos allekirjoitettiin tänään. Sopimuksen taustalla on maiden lisääntynyt kanssakäyminen.

Sopimus kattaa vakavimman rajat ylittävän rikollisuuden, mutta tarkempi määrittely on jätetty avoimeksi. Vakavimpiin rikoksiin kuuluvat muun muassa terrorismi, huumausaineiden salakuljetus ja ihmiskauppa. Kansainvälinen rikospoliisi Interpol säilyy kuitenkin käytännön yhteistyökehyksenä.

Suomella on jo ennestään poliisiyhdyshenkilö Penkingissä. Hänen tehtäviin kuuluu muun muassa Suomessa toimivien kiinalaisyritysten taustojen tutkinta.

Nyt allekirjoitettu asiakirja on ensimmäinen kahdenvälinen rikosten torjuntaan liittyvä sopimus Suomen ja Kiinan välillä. Vuonna 2010 Suomi allekirjoitti vastaavanlaisen sopimuksen Vietnamin kanssa.

Lisäksi Suomi tekee käytännönyhteistyötä Venäjän, Puolan, Unkarin, Turkin ja Baltian maiden kanssa. Euroopassa yhteistyö tapahtuu Europolin kautta.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi