1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Työrauhaongelmat lisääntyneet kouluissa

Huutelua ja riehumista, kännykän räpläämistä ja jatkuvaa pulinaa. Työrauhaongelmat ovat kouluissa arkipäivää. Yli puolet Ajankohtaisen kakkosen tekemään kyselyyn vastanneista peruskoulun opettajista kokee, että työrauhan puute on ongelma tunneilla. 71 prosenttia vastaajista kertoo, että työrauhaongelmat ovat lisääntyneet.

Kuopion Kalevalan koulun opettajan Eija Partasen mielestä työrauhaongelmat ovat lisääntyneet kouluissa. Kuva: YLE

Kuopion Kalevalan koulussa työskentelevä maantiedon ja biologian opettaja Erja Partanen allekirjoittaa tutkimuksen tuloksen.

- Opiskelutavat ovat menneet lyhytjännitteisemmiksi. Hetken aikaa jaksetaan keskittyä asiaan ja herkästi luovutetaan, annetaan periksi. Sitkeyttä keskittyä varsinaiseen asiaan toivoisi lisää, sanoo 25 vuotta alalla ollut Partanen.

Opettajat kaipaavat kouluihin yhteisiä sääntöjä ja niiden noudattamista. Työrauhaongelmista voi keskustella kollegoiden kanssa, mutta kaikki eivät uskalla, koska työrauhaa pidetään jokaisen opettajan omana asiana.

"Ne opettajat, joiden tunneilla työrauhaongelmia on, voisivat kertoa niistä reippaasti. Usein kestää kauan, ennen kuin asia selviää ja siihen päästään puuttumaan. Välillä aloite ei tule ollenkaan opettajalta, vaan oppilailta tai vanhemmilta", kertoo opettaja kyselyssä.

”Rehtoreilla ei ole riittävästi johtajuutta”

Kuopiolaisen yrittäjän Saku Sopasen vilkas poika on häiriköinyt tunnilla ja rauhallinen tyttö puolestaan kärsinyt luokan melusta ja hälystä. Omien lapsiensa ongelmia selvittäessään Sopanen havaitsi, että kouluissa ei puututa työrauhaongelmiin tarpeeksi. Saku Sopanen perää koulujen rehtoreilta lujempaa johtajuutta.

- Haluan että koulut avautuvat ja kertovat avoimemmin ongelmista. Rehtoreiden pitää oikeasti puuttua siihen, mitä opettajat tekevät. Pitää ottaa se opettaja puhutteluun, että mitä teit, miksi tuon opettajan tunnilla ei ole ongelmia kun sinun tunnillasi on?

Sopanen piti lastensa koulutuntien rauhattomuutta niin isona asiana, että kustansi omasta pussistaan Kuopion Kalevalan kouluun niin sanotun turvaluokan. Hänen mielestään opettajat tarvitsevat apua luokkahuoneisiin.

- Koulu on jostain syystä sellainen laitos, että siellä töissä olevia aikuisia ei koskaan epäillä, että ovatko he ammattitaitoisia vai eivät. Automaattisesti oletetaan, että opettajat ovat päteviä. Minä en sellaiseen höpötykseen usko, Sopanen sanoo.

”Nyt ujoimmatkin uskaltavat puhua”

Tamperelaisen Tesoman koulun nykyisen 9C:n tunnit kuulostivat ja näyttivät kaksi vuotta sitten seiskaluokalla kovin erilaisilta kuin nyt. Iso osa tunneista kului tuolloin hälinään ja kaikilla oppilailla ei ollut edes kirjoja. Opettajajoukko otti tuolloin ohjat käsiinsä ja marssi yhdessä 7C:n tunnille ja kertoi luokalle pilkuntarkasti noudatettavat pelisäännöt. Jos sääntöjä rikkoi, seurasi rangaistus. Nykyinen ysiluokkalainen osaa jo työrauhaa arvostaa.

- Jos opettajat eivät olisi puuttuneet tilanteeseen, täällä olisi kaaos. Ujoimmat eivät myöskään uskaltaisi sanoa yhtään mitään. Nyt luokan ujoimmatkin uskaltavat olla äänessä tunnilla, kertovat 9C:n Jonna Kola ja Rami Ruohonen.

Ajankohtaisen kakkosen kysely lähetettiin OAJ:n kautta 833 opettajalle, joista kolmannes vastasi.