Ranska luopuu neidittelystä

Ranska määrää maan viralliset kaavakkeet uusittaviksi neidittelystä luovuttaessa. Tähän saakka ranskalaiskaavakkeissa naisen on täytynyt rastia olevansa joko neiti eli mademoiselle tai naimisissa oleva madame. Miehillä ainoa vaihtoehto on monsieur siviilisäädystä riippumatta.

Ulkomaat

Tasa-arvon nimissä avioliitolla ei enää ole väliä esimerkiksi verokaavakkeita, vakuutusilmoituksia tai äänetyskortteja täytettäessä. Naisasiajärjestöt ovat ajaneet patriarkaalisen neidittelyn lakkauttamista pitkään.

- Missä tahansa olemmekaan, meiltä kysytään siviilisäätyä. Tätä ei tapahdu miehille. Ei ole väliä, ovatko miehet naimisissa, sanoo Osez le Feminisme -järjestön aktivisti Julie Muret.

Esimerkiksi Saksassa viranomaiset luopuivat neidittelystä lainsäädännöllä yli 40 vuotta sitten.

Ratkaiseva käänne tapahtui tiistaina, kun Ranskan pääministerin kanslia lähetti virastoille määräyksen poistaa kolmas ruksitusvaihtoehto asiakirjoista. Ranskalaismedian mukaan muutos ei kuitenkaan tapahdu käden käänteessä, vaan jo painatetut kaavakkeet käytetään ensin loppuun.

Naisasiajärjestöt ajavat myös muita uudistuksia Ranskan presidentinvaalien alla, muun muassa tasa-arvoisempaa palkkausta. Sanomalehti Le Monde kertoi keskiviikkona, että naisten palkat ovat yhä keskimäärin 20 prosenttia pienemmät kuin miesten.

Lähteet: AP, YLE Uutiset