Eutanasia puhuttaa lääkärikuntaa

Osa lääkäreistä on muuttamassa kielteistä kantaansa eutanasiaan. Suomessa eutanasia eli lääkärin suorittama elämän lopettaminen on kielletty. Asiaa pohtineen työryhmän mukaan kuolinavun tarve on syytä selvittää uudelleen. Tänään eutanasian puolestapuhujaksi ilmoittautui aiemmin eutanasiaa vastustanut Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen.

Kotimaa
Kanyyli potilaan kädessä sairaalassa.
Yle

Kuolema on hyvä, kun kuoleva saa lähtörauhan, linjaa sosiaali- ja terveysministeriön asettama eettinen neuvottelukunta tuoreessa kannanotossaan. Yksi työryhmän jäsenistä, saattohoitoon erikoistuneen Terhokodin johtaja, ylilääkäri Juha Hänninen sanoo nyt nähneensä liian monta kuolemaa ilman lähtörauhaa.

- Oikeastaan lääketieteen tekninen edistyminen on johtanut siihen, että meillä on ihmisiä, jotka elävät semmoisessa elämän ja kuoleman rajamaastossa ja oireilevat hyvin vaikeasti. Heitä ei ole kauhean paljon, mutta joitakin. Minun kantani on siihen, että joissakin tapauksissa eutanasia tai siis kuolema on ihmiselle se, mikä häntä helpottaisi. Silloin, kun mitään muuta keinoa ei ole.

Vielä viisi vuotta sitten vain 17 prosenttia lääkäreistä olisi ollut valmis antamaan kuolinapua, mikäli se olisi Suomessa laillista. Lääkärinvalan vannoneille toisen elämän lopettaminen on edelleen arka aihe. Sanat on aseteltava tarkoin, tietää eettisen neuvottelukunnan varapuheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston geriatrian professori Raimo Sulkava.

- Sanotaan nyt vuoden kahden sisään, kun olen näihin asioihin taas enemmän tutustunut ja tätä maailmanmenoa katsellut, niin olen tullut siihen tulokseen, että täysin ei voida eutanasian mahdollisuutta sulkea pois.

Nykyihminen haluaisi hallita kaikkea omassa elämässään, myös kuolemaansa, sanoo sen sijaan Suomen tämän hetken ehkä äänekkäin eutanasiakriitiikko, Pirkanmaan hoitokodin johtaja Tiina Surakka.

- Ei kuoleva ihminen halua nopeuttaa kuolemaansa jos hän saa hyvää hoitoa. Mutta totta kai, jos meillä on mielikuva siitä, että meillä ei ole hyvää saattohoitoa tai hyvää palleatiivista hoitoa, niin silloin on ehkä aihetta eutanasiakeskusteluun. Mutta minä vastustan ehdottomasti sitä.

Suomessa itsemurhan avustaminen ei ole rikos. Erona eutanasiaan on, että potilas annostelee silloin itse lääkkeet, jolla hän elämänsä päättää.

Geriatrian professori Raimo Sulkava uskoo, että eutanasiaa käsitellään lainsäätäjienkin piirissä, joskaan ei aivan lähivuosina.

Lähteet: YLE Uutiset