Neuvottelut palestiinalaishallituksesta lykkääntyvät

Neuvottelut kilpailevien palestiinalaisjärjestöjen Hamasin ja Fatahin yhteishallituksesta lykkääntyvät, kertoo presidentti Mahmoud Abbasin Fatah-järjestön edustaja. Hän syyttää lykkäyksestä Gazan aluetta hallitsevaa Hamasia.

Ulkomaat

Uutistoimisto AFP:n lainaaman edustajan mukaan Hamas estää edelleen vaalikomiteaa rekisteröimästä äänestäjiä Gazassa.

Kuun alussa Hamasin ja Fatahin kerrottiin sopineen tärkeimmät kiistansa yhteishallituksen tiellä. Osapuolet sopivat, että pääministeriksi nousee Abbas. Hamasin sisällä sopimus on kuitenkin herättänyt kiistaa.

Uuden hallituksen tärkein tehtävä olisi valmistella palestiinalaisalueille vaalit, jotka alustavan suunnitelman mukaan pidettäisiin 4. toukokuuta.

Islamistinen Hamas on hallinnoinut viime vuodet Gazaa ja maltillisempi Fatah Länsirantaa.

Järjestöjen välit ovat olleet kylmät sen jälkeen, kun äärilinjaa edustava Hamas voitti vaalit ja sai Gazan alueen haltuunsa vuonna 2006.

Lähteet: AFP, YLE Uutiset