Presidentin vastustajia pidätettiin Kazakstanissa

Kaksi oppositiojohtajaa on pidätetty Kazakstanissa. Sadat ihmiset osoittivat jälleen tänään lauantaina mieltään maan suurimmassa kaupungissa Almatyssa presidentti Nursultan Nazarbajevia vastaan.

Ulkomaat
Aktivisti RIZADA ZHAKYPBEK pidätetään mielenosoituksessa.
Reuters-TV

Poliisi teki ratsian opposition sosiaalidemokraattisen puolueen kolmen johtajan kotiin ennen päivän mielenosoitusta. Sittemmin puolueen Bolat Abilov ja Amirzhan Kosanov tuomittiin 15 päivän vankeuteen mielenosoituksen järjestämisestä. Zharmahan Tujakbai, joka on aiemmin ollut maan parlamentin puhemies, sai varoituksen.

Abilov ja Kosanov ovat aloittaneet syömälakon vauhdittaakseen vapautumistaan. Heidät pidätettiin myös kuukausi sitten pidetyn mielenosoituksen jälkeen.

Mielenosoittajat vaativat miesten vapauttamista. Järjestäjien mukaan 30 mielenosoittajaa oli edelleen pidätettynä lauantai-iltana.

Mielenosoituksessa luettiin syytelista presidentille. He syyttivät Nazarbajevin muun muassa käskeneen ampua mielenosoittajia joulukuussa. Presidentin maine sai kolauksen joulukuussa maan öljyalueella Mangistaussa tapahtuneiden väkivaltaisuuksien vuoksi, niissä kuoli 17 ihmistä.

Kazakstan on Keski-Aasian suurin talous. Ulkomaiset sijoittajat ovat olleet siitä hyvin kiinnostuneita. Se on alueen vakain maa. Nazarbajev on vakauden vuoksi ollut suosittu presidentti.

Nazarbajevin Nur Otan -puolue sai tammikuun vaaleissa 80 prosenttia äänistä. Ulkomaisten tarkkailijoiden mukaan vaalit eivät täyttäneet demokraattisten vaalien tunnusmerkkejä. Mielenosoittajat aikovat kokoontua jälleen maaliskuun lopussa.

Lähteet: AFP, Reuters