Rantojen ruoppaus ei ole enää läpihuutojuttu

Vuodenvaihteessa uudistunut vesilaki toi monia muutoksia, ja esimerkiksi ruoppaukseen liittyvät säännökset tiukentuivat. Nyt ilmoitus ruoppauksesta pitää tehdä aina ja lupakin tarvitaan entistä useammin. Luvanhakijoiden on syytä varautua pitkiin, vähintään puolen vuoden käsittelyaikoihin. Hakemusten käsittelyaika voikin venyä.

luonto
Yle

Vielä viime vuonna isoihinkin ruoppauksiin sai ryhtyä pelkällä ilmoituksella. Nyt 500 kuutiota on se maaginen raja, joka ruoppausta suunnittelevan kannattaa pitää mielessä. Sitä suuremmat työmaat tarvitsevat luvan, pienemmistä selviää ilmoituksella.

Tyypillisen mökkirannan tai venevalkaman ruoppaa edelleen pelkästään ilmoittamalla, arvioi Pirkanmaan ELY-keskuksen ylitarkastaja Arto Paananen ja antaa esimerkin 20 metriä leveästä mökkirannasta.

- 20 kertaa 20 ja metri pois keskimäärin, niin sehän on 400 kuutiota keskimäärin, eli pienen mökkirannan pystyy kyllä vielä ruoppaamaan alle 500 kuutiolla, Paananen laskee.

Töihin ei kuitenkaan pääse heti.

- Ilmoitus pitää tehdä 30 vuorokautta ennen ELY-keskukseen ja vesialueen omistajalle, ylitarkastaja Paananen neuvoo.

Ympäristöviranomaiset kiittelevät lakia, joka asettaa nyt selkeän rajan luvan vaativille töille. Sen sijaan ruoppausyrittäjät eivät hurraata huuda. Tamperelainen toimitusjohtaja Kari Lassinaro pelkää, että työt vähenevät.

- Kyllä se vaikuttaa aika oleellisesti hankaloittavasti. Kaikkein pahinta on varmaan se, että jokaikisestä ruoppauksesta on tehtävä ilmoitus. Se muuttuu siihen, että vaikka kuutio kaivettaisiin ruoppausmassaa vedenpohjasta, niin täytyy se ilmoitus tehdä. Ennen oli paljon yksinkertaisempaa tehdä pieniä veneväyliä ja uimarantoja, ettei tarvinnut tehdä byrokratialle mitään ilmoituksia, vaan ainoastaan informoida naapuria, kalastuskuntaa ja mahdollisesti kuntaa, Lassinaro kertoo.

Myös lupien käsittelyajat huolettavat. Lupakäsittelyyn kannattaa varata vähintään puoli vuotta, mutta todennäköistä on, että hakemusmäärien lisääntyessä käsittelyajat pitenevät. Valitukset venyttävät käsittelyn helposti pariin vuoteen.

Ylitarkastaja Arto Paananen toivoo, että uudet säännökset kuitenkin parantavat suunnittelua.

- Ei ihan niin vähällä varoajalla ajeta kaivuria rantaan ja ruveta ruoppaamaan. Vaan mietitään ja mahdollisesti vähän kuulostellaan naapureita ja selvitetään luonnonsuojeluarvoja, Paananen toteaa.

Lähteet: YLE Uutiset / Heli Mansikka