1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Pernilla Karlsson voitosta vielä hämillään

Uuden musiikin finaalin voittanut siuntiolainen Pernilla Karlsson oli vielä maanantaina aamulla hämmentynyt voitostaan. Aamu-tv:ssä vieraillut Karlsson ei vielä tiennyt, miten voitto vaikuttaa muuhun elämään tai mitä hän ehtii tehdä ennen kuin edustaa Suomea toukokuussa Euroviisuissa Azerbaidzhanissa.

Pernilla Karlsson
Uuden Musiikin Kilpailun voitti siuntiolainen Pernilla Karlsson Hän edustaa Suomea toukokuussa Azerbeidzhanin euroviisukisoissa kappaleella När jag blundar eli Kun suljen silmäni. Aamu-tv haastatteli Pernillaa.

- Tuntuu vielä upealta, olen vielä ihan sokissa. En vieläkään oikein tiedä, miltä tuntuu, Karlsson pohtii kaksi yötä voiton jälkeen.

Karlsson ei oikein muista edes kunnolla voittotilannetta.

- Nousin vaan ylös ja huusin, että tämä ei oo totta!

Karlsson kertoo olleensa Euroviisu-fani jo ennen voittoaan. Hänen mielestään Lordilla on ehkä ollut Suomen paras viisukappale.

Nyt voittanut När jag blundar on vasta toinen kerta kun ruotsinkielinen kappale valitaan edustamaan Suomea. Aiempi kerta oli vuonna 1990 kun Fri-niminen kappale esitettiin Euroviisuissa. Karlsson pitää tärkeänä sitä, että saa laulaa ruotsiksi.

- On se tosi tärkeää, että saan edustaa Suomea ja vielä omalla äidinkielelläni.

När jag blundar on alun perin tehty viime kesänä Pernilla Karlssonin äidin 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Kappaleen on tehnyt Karlssonin veli Jonas, joka työskentelee tuottajana ja ääniteknikkona. Laulu kertoo siitä, miten sisarukset arvostavat äitiään.

- Se on tosi henkilökohtainen laulu.

Musiikista ammatti

Karlsson toivoo, että hän voisi tehdä myös tulevaisuudessa musiikkia yhdessä veljensä kanssa. Karlsson on harrastanut musiikkia ja laulamista aina, muttei ole esiintynyt koskaan lauantain kaltaiselle suurelle yleisölle. Hän toivoo, että voisi saada musiikista itselleen työn. Tällä hetkellä hän työskentelee päiväkodissa ja harrastaa Suomen huipulla käsipalloa.

Uuden musiikin kilpailua Karlsson pitää hyvänä oppina. Hän sai hyödyllistä palautetta esimerkiksi esiintymisestä. Toukokuussa Karlssonia odottaa vielä suurempi lava ja yleisö. Hänen suunnitelmansa valmistautumisesta ovat vielä täysin auki.

- En tiedä, mitä tässä tapahtuu ennen sitä! Ehkä kuulen tänään jotain lisää, mitä teen ennen toukokuuta.