1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Laaksonen: Venäjän ydinturvallisuus on maailman kärkeä

Suomen Säteilyturvakeskuksen eläkkeelle jäänyt pääjohtaja Jukka Laaksonen siirtyy lähiviikkoina Venäjän valtiollisen ydinvoimayhtiön, Rosatomin palvelukseen. Stukin ex-johtaja Laaksonen vastaa Rosatomin myymien ydinvoimaloiden turvallisuudesta ja tekniikan toimivuudesta.

Ulkomaat
Jukka Laaksonen
YLE

Hänen mielestään venäläinen ydinvoimala-tekniikka on aivan maailman kärkeä myös turvallisuuden puolesta. Venäläisvoimaloilla ei ole enää huono maine kuten voisi kuvitella.

- Se maine periytyy tietysti Tshernobyl-onnettomuudesta. Uudet laitokset on kehitetty alusta pitäen hyvin turvalliselta pohjalta. Niillä ei ole enää mitään tekemistä vanhan ajattelutavan kanssa, Laaksonen painottaa.

Jukka Laaksonen on toiminut ydinvoimaloiden ja niiden tekniikan parissa kymmenien vuosien ajan. Hän on vaikuttanut useissa eri kansainvälisissa elimissä ydinvoimaturvallisuuden kehittämiseen ja uusiin säännöksiin.

- Venäläisillä on tällä hetkellä ylivoimaisesti suurimmat ydinvoimaloiden vientimarkkinat, joten on tärkeää, että myös niiden turvallisuusasiat ovat kunnossa, Laaksonen perustelee Rosatomiin siirtymistään.

Venäjän osuus maailman ydivoimalatilauksista on noussut lyhyessä ajassa jo kärkisijalle. Venäläisisiä ydinvoimaloita on tilauksessa parhaillaan yli kaksikymmentä. Rosatomilla on enemmän tilauksia sisässä kuin muilla yhtiöillä yhteensä. Rosatomin laitoksia ovat tilanneet muun muassa Kiina, Intia, Turkki, Bangladesh ja Valko-Venäjä.

- Tehtäväni on myös varmistaa, että tilaajamaissa osataan käyttää näitä ydinvoimaloita, Laaksonen selvittää.

Stukin ex-pääjohtaja kiistää ryhtyvänsä venäläisyhtiön lobbariksi tai myyntitykiksi. Hän myöntää, että Rosatomin on toki helpompi myydä ydinvoimala, jos sen turvallisuus on taattu.

- Mutta muuten minulla ei ole mitään tekemistä tämän varsinaisen myyntitoiminnan kanssa. Keskustelen näissä asiakasmaissa nimenomaan turvallisuusviranomaisten kanssa. En siis poliittisten päättäjien eli tilaajien kanssa, hän huomauttaa.

Rosatomin laitoksia tai tekniikkaa ei olla kaupittelemassa Suomeen. Sen sijaan moni suomalaisfirma on jo ollut Laaksoseen yhteydessä, josko nekin pääsisivät mukaan Rosatomin ulkomaalais-projekteihin.

Lähteet: Yle Uutiset / Jari Järvinen

Lue seuraavaksi