Putinin vallan juuret ovat 90-luvun sekasorrossa

Vladimir Putin on ollut yli kahdentoista vuoden ajan Venäjän johdossa. Putinin peruslupaus tavallisille venäläisille on ollut vakaus 90-luvun sekasortoisten ja köyhien vuosien jälkeen.

Ulkomaat
Vladimir Putin metsästää Tuvan tasavallassa.
Presidentti Vladimir Putin metsästi vieraillessaan Tuvan tasavallassa elokuussa 2007.Dmitri Astakhov / EPA

Boris Jeltsinin presidenttikaudella rajut markkinatalousuudistukset, niin sanottu shokkiterapia, suistivat Venäjän jyrkkään inflaatioon, palkkoja ja eläkkeitä ei maksettu ajallaan ja samaan aikaan poliittisesti vaikutusvaltaiset liikemiehet eli oligarkit taistelivat keskenään yksityistettävien valtionyhtiöiden jakamisesta.

Tätä kauhukuvaa vasten Vladimir Putin kannattajineen asettaa 2000-luvun vakauden ja talouskasvun.

Monelle kansalaisille riittääkin syyksi äänestää Putinia pelkästään se, että palkat ja eläkkeet maksetaan ajallaan.

Kuvasta puuttuu se, että Putin ei suinkaan noussut valtaan purkaakseen Jeltsinin kaudella luodun järjestelmän vaan pelastaakseen sen.

Putinin valtaannousun takana olivat samaiset oligarkit, jotka vuonna 1996 liittoutuivat Jeltsinin taakse estääkseen kommunistien Gennadi Zjuganovin nousun presidentiksi.

Tuntemattomasta virkamiehestä valtionpääksi

Vladimir Putin nousi valtaan 90-luvun lopulla, kun Boris Jeltsinin valta ja terveys horjuivat ja Jeltsinin lähipiiri etsi sopivaa seuraajaa.

Jeltsiniä tukeneet vaikutusvaltaiset suurliikemiehet, niin sanotut oligarkit, halusivat suojata omistukset, joita he olivat kyenneet haalimaan, kun neuvosto-omaisuutta jaettiin usein hämärissä olosuhteissa.

Jeltsinin hallinto oli halunnut luoda Venäjälle nopeasti vahvan omistavan luokan keinoista välittämättä, mutta yksityistämisprosessin kiistanalaisuus oli jättänyt omistusoikeuden heikoksi.

Vladimir Vladimirovitsh Putin oli tuntematon, harmaa virkamies, mutta häntä pidettiin ennen kaikkea lojaalina ja se oli tärkeintä Jeltsinin lähipiirille.

Putin oli työskennellyt Neuvostoliiton aikana turvallisuuspalvelu KGB:ssä ja 90-luvulla Pietarin kaupunginhallinnossa.

Jeltsin nosti Putinin KGB:n seuraajaorganisaation FSB:n johtajaksi ja vuonna 1999 pääministeriksi. Kun Jeltsin uuden vuoden aattona 1999 ilmoitti erostaan, Putin nousi virkaatekeväksi presidentiksi.

Näistä asemista Putin taustajoukkoineen kykeni varmistamaan voiton vuoden 2000 presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella.

Kovan miehen imago

Putinin kansansuosiota nostivat kovapintainen retoriikka ja kovaotteiset toimet tshetsheenikapinallisia vastaan vuonna 1999 alkaneessa toisessa Tshetshenian sodassa.

Vuonna 1999 Moskovassa, Buinakskissa ja Volgodanskissa tapahtuneiden pommi-iskujen jälkeen Putin uhkasi nitistää terroristit vaikka käymälässä.

Venäjän armeija haki Tshetsheniassa revanssia vuosien 1994–96 epäonnisesta sodasta, joka oli päättynyt kapinallisen tasavallan de facto itsenäisyyteen Hasavjurtin rauhansopimuksessa.

Venäjän turvallisuusjoukot kykenivät kukistamaan kapinalliset sotilaallisesti, mutta väkivalta jatkui ja heijastui verisinä terrori-iskuina myös muualle Venäjän alueelle, näyttävimmin vuoden 2002 teatterikaappauksessa Moskovassa ja Beslanin koulukaappauksessa vuonna 2004.

Venäjän johdon ratkaisu oli ongelman siirtäminen tshetsheenien omiin käsiin: Kreml asettui tukemaan aiemmassa sodassa Venäjää vastaan taistellutta Kadyrovin klaania, joka murskasi kovaotteisesti kaiken vastarinnan tasavallassa.

Oligarkit kuriin

Oligarkit olivat kuitenkin aliarvioineet Putinin ja hänen pietarilaiset taustavoimansa. Putinin imagonrakennus onnistui yli odotusten, vankat kannatusluvut loivat Putinille vahvan selkänojan hänen suhteissaan sponsoreihinsa.

Putinin presidenttikautta leimasikin valtiokoneiston vahvistuminen suhteessa liike-elämään. Menestystä siivittivät öljyn korkeat maailmanmarkkinahinnat, jotka toivat rahaa valtion kassaan.

Putinin kerrotaan tehneen oligarkkien sopimuksen: nämä saisivat pitää keräämänsä omistukset, kunhan eivät enää sekaantuisi politiikkaan.

Putinin epäsuosioon joutuneista oligarkeista Vladimir Gusinski ja Boris Berezovski joutuivat maanpakoon ja Mihail Hodorkovski Siperiaan.

Gusinskin ja Berezovskin mediaomistukset, erityisesti kansalliset televisiokanavat, palautettiin valtion kontrolliin.

Oligarkit olivat käyttäneet omistamiaan tiedotusvälineitä välineenä poliittisen vaikutusvallan hankkimiseen. Nyt valtio-omisteisesta kaasujätistä Gazpromista tuli merkittävä mediaomistaja.

Talousrikoksista syytetyn Hodorkovskin oikeusjutun taustalla vaikutti myös pyrkimys saattaa maan öljyvarat takaisin valtion hallintaan.

Hodorkovskin Jukos-öljy-yhtiön merkittävimmät osat päätyivätkin valtiollisen Rosneftin haltuun. Valtiollisia yhtiöitä kontrolloivista virkamiehistä tuli uusia oligarkkeja. Samaan aikaan suuri osa Jeltsinin kauden suurliikemiehistä säilytti omaisuutensa.

Vallan vertikaali

Kahdella presidenttikaudellaan Putin rakensi niin sanottua vallan vertikaalia, hierarkkista hallintotapaa, jossa valtaa keskitettiin presidentille.

Vuoden 1993 perustuslaki oli jo luonut Venäjälle presidenttivaltaisen järjestelmän, mutta 90-luvulla sekä duuma että vaikutusvaltaiset kuvernöörit kykenivät vielä haastamaan presidentti Jeltsinin.

Putinin kaudella aluejohtajien valtaa suitsittiin merkittävästi. Kuvernöörien valitsemisesta suorilla kansanvaaleilla luovuttiin vuonna 2004, mikä alisti aluejohtajat presidentille.

Kuvernööreillä on tarve osoittaa uskollisuutensa Kremlille, mikä heijastuu vaaleihinkin. Kuvernöörit painostavat paikallisjohtajia ja virkamiehiä sekä alueensa suuryrityksiä huolehtimaan siitä, että vaalitulokset ovat hallitsevan eliitin kannalta hyvät.

Samaan aikaan Kreml on pyrkinyt taltuttamaan todellisen poliittisen kilpailun ja korvaamaan sen keinotekoisilla puolueilla ja kansalaisjärjestöillä kuten nuorisojärjestö Nashi.

Medvedev jäi varjoon

Vaikka vallan virallisesti pitäisi olla keskitetty presidentin käsiin, Putinin seuraajakseen valitsema Dmitri Medvedev ei silti koskaan onnistunut nousemaan edeltäjänsä varjosta.

Putinin paluu presidentiksi osoittaa ”vallan vertikaalin” keskeisen heikkouden: rakennelma on edelleen riippuvainen yhdestä miehestä.

Huolimatta ajoittaisesta neuvostoretoriikasta Nyky-Venäjä ei ole totalitaarinen valtio. Vallanpitäjät eivät yritä pakottaa kansalaisille mitään kaiken kattavaa ideologiaa.

Kansalaiset saavat varallisuutensa mukaan nauttia kulutusyhteiskunnan ylellisyyksistä, kunhan jättävät politiikan valtaapitävän eliitin hoitoon.

Valtapuolue Yhtenäinen Venäjä ei ole Neuvostoliiton kommunistisen puolueen veroinen mahtitekijä.

Yhtenäinen Venäjä on pikemminkin hallitsevan byrokraattisen ja taloudellisen eliitin instrumentti. Sen keskeinen tavoite on vallitsevien olojen ylläpitäminen.

Vahva johtaja on vakauden symboli

Raaka-aineiden viennistä riippuvaisessa, jyrkän epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa eliitin asemien ylläpitäminen vaatii Putinin kaltaista vahvaa johtajaa, ennen kaikkea symbolina.

Mielikuva vahvasta johtajasta luo kansalaisille sellaista vakauden tunnetta, joka arkielämästä muuten puuttuu kovassa yhteiskunnassa.

Lisäksi vahvan johtajan hahmo toimii tasapainottavana tekijänä, kun eri eliittiryhmittymät kamppailevat taloudellisista intresseistä oloissa, joissa omistusoikeudet ovat yhä syvästi kiistanalaisia.

Vielä 90-luvulla oligarkkiryhmien kamppailu kävi paikoin niin kiivaaksi, että se uhkasi koko järjestelmän vakautta.

Presidentti ei ole kaikkivoipa

Presidentillä on Venäjällä erittäin laaja toimivalta, mutta se suinkaan merkitse, että Kreml kykenisi sanelemaan kaikkea, mitä Venäjällä tapahtuu.

Pinta-alaltaan valtavassa maassa vahvakin johtaja jää helposti tapahtumien vangiksi.

Pohjois-Kaukasiassa väkivalta jatkuu, ja Tshetshenia on käytännössä Kremlin tukeman paikallisen mahtimiehen Ramzan Kadyrovin läänitys.

Kuvaavaa on, että korruptio on edelleen lisääntynyt huolimatta siitä, että sekä Putin että Medvedev ovat ajaneet näyttävästi korruption kitkemistä. Se viittaakin siihen, että korruptio on pikemmin oire kuin syy Venäjän ongelmiin.

Duuman vaalien jälkeen alkaneet suurmielenosoitukset ovatkin paha isku Putinin symboliarvolle. Poliittisen passiivisuuden aika saattaa olla päättymässä.

Jos Putinin ylivertaiset kannatusluvut alkavat murentua, hän ei enää näytäkään voittamattomalta ja poliittinen kilpailu voi alkaa viritä uudelleen.

Lähteet: YLE Uutiset / Heikki Heiskanen