1. yle.fi
  2. Uutiset

Kouvolan palveluverkkoselvitykset menossa uuteen valmisteluun

Kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki haluaa päivittää Kouvolan palveluverkkoselvitykset. Muun muassa terveyspalveluiden, museoiden, kirjastojen ja liikuntapaikkojen karsimisia ja kehittämistä on valmisteltu lautakunnissa pitkään.

Teksti-TV Kymenlaakso
Utin kirjastoa on esitetty lakkautettavaksi vuoden 2012 alusta lähtien.YLE Anna Huittinen

Lamminmäen mukaan sekä kaupungin että valtion taloustilanne on valmistelun aikana heikentynyt. Kaupunginjohto esittää, että selvitykset pitäisi alkuvuoden aikana valmistella uudelleen.

- Selvitykset eivät missään nimessä vastaa talouden haasteeseen. Lautakuntakäsittelyn tuloksena on syntynyt jopa lisäkustannuksia. Siinä mielessä on päivittämisen paikka lautakuntien esitysten osalta. Kyse ei ole pelkästään karsimisesta vaan myös kehittämisestä. Näillä ratkaisuilla pyritään siihen, että palvelut ja niiden laatu pyritään ylipäänsä turvaamaan, Lamminmäki toteaa.

Kaupunginhallitus käsittelee palveluverkkoselvityksiä maanantaina.

Lähteet: YLE Kymenlaakso

Lue seuraavaksi