1. yle.fi
  2. Uutiset

Ulkomaiset elokuvat vetivät katsojia Lappeenrannassa

Kansainväliset hittielokuvat olivat suosituimpia elokuvia Lappeenrannan elokuvateattereissa viime vuonna. Katsojia saivat liikkeelle erityisesti elokuvien jatko-osat. Katsotuin kotimainen oli Vares - pahan suudelma.

Teksti-TV Etelä-Karjala
Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2
Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2Warner Bros Entertainment

Suosituin elokuva Lappeenrannan Nuijamies- ja Kino-aula -elokuvateattereissa oli Harry Potter elokuvien päätösraina Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2. Toiseksi suosituin oli Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä. Kolmanneksi eniten katsojia veti lastenelokuva Autot 2.

Kotimaisia elokuvia Lappeenrannan kymmenen katsotuimman joukossa oli vain kaksi. Anders Engströmin ohjaama Vares-sarjan kolmas elokuva Vares - pahan suudelma oli viidenneksi katsotuin ja Sakari Kirjavaisen jatkosota-aiheinen elokuva Hiljaisuus kymmenenneksi suosituin.

Koko Suomessa kävi viime vuonna 2011 Suomen Filmikamari ry:n arvion mukaan noin 7,2 miljoonaa katsojaa. Kävijämäärässä oli laskua edelliseen vuoteen viitisen prosenttia. Kävijämäärä oli kuitenkin 2000-luvun neljänneksi paras.

Kahdenkymmenen katsotuimman elokuvan joukossa oli peräti yksitoista jatko-osaelokuvaa. Katsotuimmaksi kiipi Harry Potter -elokuvasarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2. Seuraavat neljä elokuvaa olivat myös jatko-osia: Pirates Of The Caribbean: Vierailla vesillä, Johnny English ? Uudestisyntynyt, Autot 2 ja Vares ? Pahan suudelma.

Kotimaisista elokuvista katsotuimpia olivat Vares-sarjaan kuuluva Pahan suudelma ja Aki Kaurismäen kansainvälisesti palkittu Le Havre.

Lähteet: Yle Etelä-Karjala

Lue seuraavaksi