Saaramaan kylä nousi suurta räjähdevarastoa vastaan

Kouvolan Saaramaalle suunniteltu suuri räjähdevarasto huolestuttaa kyläläisiä. Paikallisten mielestä varasto tulisi liian lähelle asutusta. Lupaa hakeva Finexplo-yhtiön mukaan varastointi voidaan järjestää turvallisesti. Suomessa on yli 300 räjähdevarastoa.

Saaramaa, Kouvola
Saaramaan kyläyhdistyksen puheenjohtajan Esko Katteluksen mukaan paikalliset asukkaat aikovat vastustaa Finexplon räjähdevarastoa loppuun asti.

Suomessa on yli 300 räjähdevarastoa, joista runsaat kymmenen luokitellaan suurikokoiseksi. Suurissa varastoissa on yli 50 000 kiloa räjähteitä. Finexplo Oy:n Kouvolan Saaramaalle kaavailemassa varastossa räjähteitä ja sytytysvälineitä olisi enimmillään jopa 170 000 kiloa. Räjähteet on tarkoitus varastoida kaikkiaan 17 teräskonttiin.

Murtosuojaus kaipaa tarkennuksia

Luvan räjähdevaraston rakentamiselle myöntää Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, joka on pyytänyt myös Kouvolan kaupungilta lausuntoa asiasta. Varaston rakentaminen vaatii kaupungin taholta myös suunnittelutarvepäätöksen ja rakennusluvan.

Rakennus- ja ympäristölautakunnan valmisteleman lausunnon mukaan varasto ei rajoita alueen virkistyskäyttöä. Lausunnossa todetaan myös, että murtosuojaukseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

- Hakemuksen perusteella murtosuojaus vaikuttaa heppoiselta. Ei tarvitse olla kummoinenkaan rosvo, että sen saa auki, toteaa kaupungin kaavoitusinsinööri Kari Parjanne.

Parjanne pitää suunniteltua varastoa erittäin suurena. Varastokonteille suunnitellut suojaetäisyydet täyttävät kuitenkin asetukset ja määräykset. Suojaetäisyys lähes 10 000 kilon räjähdemäärälle on vain runsaat 200 metriä, kun kyse on loma-asunnosta. Vakinaisen asunnon osalta suojaetäisyys on 470 metriä.

- Suojaetäisyydet ovat yllättävän pienet, Parjanne myöntää.

Räjähdevarastoja valvovan Tukesin mukaan suojaetäisyyksissä ei ole ongelmaa. Räjähdeasetukseen ollaan kuitenkin tekemässä lähivuosina muutoksia, valmistelun on tarkoitus alkaa tänä vuonna. Tukes tarkastaa isoimmat varastot kerran vuodessa.

Kyläyhdistys: Varastot liian lähella asutusta

Kaupunki kuulutti räjähdevarastosta paikallisille asukkaille ja maanomistajille, jotka nousivat heti hanketta vastaan. Valituksia tuli kymmenkunta, joista osassa oli 20-30 allekirjoittajaa. Koko Saaramaan kylä on varastoa vastaan.

- Tässä jää iso alue, jossa tuskin enää voi liikkua. En sinänsä pelkää, että räjähteet räjähtäisivät, mutta miten voidaan valvoa, ettei alueelle pääse ulkopuolisia?, ihmettelee Saaramaan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Esko Kattelus.

Kattelus pitää Tukesin asettamia suojaetäisyyksiä täysin riittämättöminä. Hänen mukaansa kyläläiset aikovat valittaa mahdollisesta rakennusluvasta loppuun saakka.

Finexplo: Varastointi järjestetään turvallisesti

Finexplon toimitusjohtaja Pertti Paavola sanoo ymmärtävänsä, että kukaan ei halua räjähdevarastoa omalle takapihalleen. Räjähteiden varastointi tullaan Paavolan mukaan järjestämään turvallisesti. Saaramaata hän pitää hyvänä alueena muun muassa lyhyiden kuljetusetäisyyksien vuoksi.

- Kontteihin murtautuminen on myös erittäin vaikeaa, sillä ne ovat erikoisvalmisteisia, Paavola toteaa.

Lähteet: YLE Kymenlaakso / Valtteri Kykkänen