Tomi Kontion "Ilman nimeä olisit valoa" on runovuoden 2011 huippuja.

Kontion runokokoelman runot kestävät ja vaativat useita lukukertoja. Tuntuukin siltä, että mitä useammin runon lukee, sitä enemmän uusia tulkintoja löytyy, kirjoittaa Juha Pikkarainen arvostelussaan.

Kuva: Kustannusosakeyhtiö Teos

Sirkus ja runous ovat sukulaisia keskenään. Molemmissa katselijalle tai lukijalle halutaan luoda erilaisia illuusioita, jotka lumoavat kokijansa. Heille tarjotaan jotakin sellaista, mikä tarkemmin katsottuna tai luettuna paljastuu aivan muuksi. Sirkuksessa taikuri panee kanin hattuunsa ja vetääkin sieltä esiin kymmeniä huiveja tai kyyhkysiä. Runoilija taas kirjoittaa aivan tavallisia sanoja peräkkäin säkeiksi, jotka runon asiayhteydessä tarkoittavatkin jotakin aivan uutta, lukijalle ennen kenties tuntematonta. Sekä sirkus että runous auttavat meitä näkemään ja kokemaan tavallisen arjen yläpuolella tai siitä sivussa olevia asioita. Sellainen auttaa meitä kaikkia elämään realistisessa todellisuudessa ja arjessa. Se kun on niin tylsää ja tavallista. Siitä puuttuu kaikki se ylevyys ja yllättävyys, mitä sirkus ja runous meille tarjoavat.

Sirkus ja runous yhdistyvät erikoisella tavalla Tomi Kontiossa. Hänen isänsä, Orvo Kontio, oli kaikille 1960-luvulla televisiota katselleille tutun Sirkus Papukaijan sirkustirehtööri. Ehkä poika on perinyt geeneissään jotakin sirkuksesta, vaikka onkin runoilija. Tomi Kontio on 1990-luvulla runoilijana aloittaneen, nyt keski-ikäisen runoilijapolven johtavia nimiä. Viime syksynä häneltä ilmestyi kuudes runokokoelma nimeltään Ilman nimeä olisit valoa. Kokoelman on kustantanut Teos. Esikoisteoksensa Tanssisalitaivaan alla Tomi Kontio julkaisi vuonna 1993 ja se palkittiin J.H.Erkon palkinnolla vuoden parhaana esikoisteoksena. Kaikkiaan on Tomi Kontio tähän mennessä julkaissut 17 teosta; runoja, proosaa ja lastenkirjoja.

Ilman nimeä olisit valoa on jaettu viiteen osastoon. Kunkin osaston runot poikkeavat toisistaan ja ovat hyvin omaleimaisia. Ensimmäisen osaston runot muistuttavat haikuja mutta eivät seuraa tarkasti haikun mittoja. Toisen osaston runot ovat kuin aforismeja tai sanaleikkejä. Kolmannen osaston runot on rakennettu niin, että jokainen osaston runo on oikeastaan kaksi runoa eli varsinaisen runon jokaisesta säkeestä on korostettu yksi sana ja ne muodostavat oman runonsa. Kumpi runoista on tärkeämpi, sen saa päättää lukija. Neljännen osaston runoissa keskeisessä asemassa on rakkaus ja miten eri tavoin se voi ilmetä. Viidettä osastoa voi pitää edellisistä kaikin tavoin poikkeavana synteesinä tai sekoituksena.

Kaikkein keskeisintä Tomi Kontion uudessa runokokoelmassa Ilman nimeä olisit valoa on mielestäni runoilijan luoma illuusio ja näyttö siitä, mitä kaikkia aivan tavallisilla sanoilla paperilla voi tehdä. Hyvin pienillä muutoksilla; välimerkeillä, sanaväleillä, painotuksilla tai muilla vähäisillä keinoilla runosta saadaan aivan uudenlainen tavallisesta kielenkäytöstä ja kielen ymmärtämisestä poikkeava. Kokoelmassa on mielestäni sellaista kielellä leikittelyä, että oksat pois!

Mitä sanotte seuraavasta:

- Anna minulle. Ota minulta / Nimeä esineet. Nimeä yö minun nimelläni / Nimeä taivaalle valo. Iholleni kutina / Kutsu minua nimelläni. Jaa.

Tai näistä, paradokseja ja monimerkityksellisyyttä sisältävistä säkeistä:

- Kaikki oleminen on kuviteltua, myös sen olettaminen, että kuvittelemme.

- Muistot tekevät meistä sen, mitä emme ole.

- Mitä pienemmästä reiästä katson, sitä suuremmalta elämä näyttää.

- Vaikka kuinka kääntäisin kaiken ympäri, mikään ei mene nurinpäin.

- Puhun ympäri, jotta maailma oikenisi.

Taidokkainta Kontiota ovat mielestäni kolmannen osaston runot, missä runoilija on kirjoittanut kaksi runoa päällikkäin.

- Puut pitää muuttaa bitumiksi, taottava kun rauta on kuumaa ja ne, jotka ovat vaiti, on hiljennettävä hiljaisuudestaan. Poliitikot, jotka lausuivat lupauksiaan, finanssimiehet, jotka lukivat lukujaan, runoilijat, jotka antoivat äänen ojanpiennarten kukille ja niittyjen viheltäville ruohoille on hiljennettävä. Eksyneenä hiljaisuuteensa niin kuin lumi, kun lunta sataa. Sanomaisillaan, elämäisillään.

Vaikka Tomi Kontion kuudes runokokoelma Ilman nimeä olisit valoa on ohkainen ja suppeahko, on se mielestäni ehdottomasti runovuoden 2011 huippuja. Runoilijan käyttämä keinovalikoima on harvinaisen monipuolinen mutta kokoelmasta ei jää lukijalle kielellisen kikkailun makua. Kaikki kokoelman runot kestävät tai oikeastaan vaativat useita lukukertoja. Tuntuukin siltä, että mitä useammin runon lukee ja sitä miettii, sitä enemmän uusia tulkintoja löytyy. Antoisia lukuhetkiä.