1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. urheilu

Jari Kaarela: Venäjällä puuttuu maalivahtivalmennuksesta yhtenäinen linja

Maalivahtivalmentaja Jari Kaarela siirtyi HPK:sta Venäjä kiekkoliigan Jaroslavliin viime kaudeksi. Nyt työpaikkana on moskovalainen Atlant ja jatkoakin on todennäköisesti luvassa.

urheilu
Jari Kaarela
Jari Kaarela.KHL ja YLE / Juha Sorri

Pääosin Venäjällä pelattava Kontinental Hockey League (KHL) on houkutellut vuosi vuodelta enemmän niin suomalaisia pelaajia kuin valmentajiakin riveihinsä. Tällä hetkellä Venäjällä kiekkoilee reilut 30 pelaajaa ja yli kymmenen valmentajaa. Jari Kaarela valmensi viime kaudella maalivahteja Jaroslavlissa, mutta nyt työnantajana toimii moskovalainen Atlant.

Uudeksi vuodeksi kotiin

Venäjän lisäksi liigassa pelaa joukkueita Kazakstanista, Latviasta, Slovakiasta sekä Valko-Venäjältä. Pelejä liigassa pelataan paljon, joten suomalaisetkaan eivät päässeet edes Jouluksi kotiin. Kaarelakin matkusti joukkueensa mukana jouluaatoksi Slovakiaa, tapaninpäivänä oli peli Valko-Venäjällä, mutta uutta vuotta mies pääsi viettämään koti Suomeen ja Hämeenlinnaan.

Kauteen ikävä startti

KHL sai traagisen alun täksi kaudeksi, kun koko Jaroslavl Lokomotiivin joukkue kuoli lento-onnettomuudessa, koneen pudottua lähdön jälkeen alas. Jari Kaarelaa tapaus kosketti henkilökohtaisesti, olihan Lokomotiv hänen viime kauden joukkueensa.

– Venäjä on iso maa ja matkakilometrejä tulee jääkiekon parissa melkoisesti. Lentokoneet tulevat tutuksi, eikä pisimpiä reissuja muuten voisikaan tehdä. Itäisimmän (Amur Habarovsk) ja läntisimmän (Dynamo Riika) joukkueen välissä on yhdeksän tunnin aikaero, joten lentäminen on ainut vaihtoehto. Koneet ovat kuitenkin nykyaikaisia ja hyviä, toteaa Kaarela.

Aikavyöhykkeiden yli matkustettaessa mm. Atlant elää Moskovan aikaa. Tämä helpottaa kaikkinensa pelaamista, kun pelejä tulee tiuhaan. Kuukaudessa puolet ajasta menee reissatessa ja toinen puoli kotona pelatessa, summaa Jari Kaarela.

Maalivahtivalmennus alkutekijöissä

Suomalaiset maalivahtivalmentajat ovat uudistaneet maalivahtivalmennusta Venäjällä ja meidän alaisuudessa olevat maalivahdit ovat huippuluokkaa, toteaa Kaarela.

– Venäläiset maalivahtivalmentajat ovat innokkaita ja haluavat oppia uutta. Ongelmana vain on ollut se, ettei heillä ole koulutusta tarjolla saatikka yhtenäistä linjaa. Jokainen on vähän tehnyt siten, miten on parhaakseen katsonut. Pitkäjänteinen työ kun ei oikein istu venäläiseen mentaliteettiin, naurahtaa Kaarela.

Ensi kausikin Venäjällä

Liki kaksi kautta Venäjällä ei ole ainakaan vielä karkottanut Kaarelalta halua valmentaa idässä, vaikka kaikenlaisia sattumia ja tapahtumia on matkanvarrelle sattunut.

– Joulupukille tuli kirjoitettua, jos ensi kaudellakin saisi Venäjällä valmentaa. Työ on erittäin haastavaa eikä rutiineita ehdi muodostua. Omaan päivittäiseen tekemiseen asettavat aivan riittävästi haasteita mm. kielimuuri, matkustaminen, kulttuuri sekä venäläinen toimintatapa. Hurtti huumori ja pikku hymy auttavat paljon ja vaikka me olemme venäläisillä vähän kuin pikkuveljiä, ovat he ottaneet meidät erittäin hyvin vastaan, päättää Jari Kaarela.

Lähteet: YLE Häme

Lue seuraavaksi