Elokuvien jatko-osat vetivät teatteriin

Pietarsaaren elokuvateatteri Kino City tahkosi viime vuonna kaikkien aikojen ennätyksensä. Myös Kokkolassa käytiin aiempaa ahkerammin elokuvissa. Teatterisalien digitalisointi on lisännyt tarjontaa, usein jo liiaksi asti.

Pietarsaari
Kuvassa elokuvateatterin sisäänkäynti
YLE / Ismo Vähäsarja

Pietarsaaren Kino City vahvisti viime vuonna asemaansa alueen elokuvakeskuksena. Pietarsaaren elokuvateatteriin myytiin 46 000 lippua, 8 000 enemmän kuin vuonna 2010. Kokkolassa elokuvissakäynti lisääntyi noin 10 prosentilla, Bio Rexissä kävijöitä oli 31 000.

- Elokuvavuosi oli hyvä. Tarjontaa oli joka kohderyhmälle. 2012 näyttää samanlaiselta, sanoo Kino Cityn teatterinhoitaja Paavo Katajamäki.

Mennyttä vuotta leimasivat lukuisat jatko-osat suosituista elokuvista. Pietarsaaren Top 10 -listalla peräti kuusi filmiä oli jatko-osia. Myös Kokkolassa Harry Potter ja Pirates Of The Caribbean keikkuivat katsojalistojen kärjessä.

- Sama vauhti jatkuu myös tänä vuonna. 2012 ilmestyy myös paljon vanhojen hittifilmien uusintoja. Esimerkiksi Leijonakuninkaasta ja Titanicista tehdään 3D-versiot, sanoo Katajamäki.

Pietarsaaressa katsotaan ruotsalaista elokuvaa

Pietarsaaressa ruotsalaisten elokuvien osuus on poikkeuksellinen. Top 10-listalle ylsi viime vuonna kaksi elokuvaa länsinaapurista, Sovinto ja Jägarna 2.

- Ruotsalaiset elokuvat ovat meillä suosituimpia, kotimaiset elokuvat ovat täällä aika heikoissa kantimissa. Ruotsalaisia elokuvia ei tarvitse täällä edes tekstittää suomeksi ja niitä saa kätevästi maahantuojan kautta suoraan Ruotsista.

Kokkolassa kotimaisista elokuvista katsojia miellyttivät eniten tammikuussa ilmestynyt ensimmäinen Vares-elokuva Pahan suudelma sekä Aki kaurismäen Le Havre. Kotiseuturakkautta ei tunnettu kun kokkolalaislähtöisen käsikirjoittajan Jan Forströmin yhdessä Zaida Bergrothin kanssa tekemä hyvä Poika joutui tyytymään 25 katsojaan.

Digitalisointi lisännyt tarjontaa

Kokkolan Bio Rexin ykkössali digitalisoitiin viime vuonna. Kakksossalin digitalisointiin odotetaan rahoitusta keväällä. Pietarsaari siirtyi digiaikaan jo aiemmin. Digitalisointi on laajentanut ensi-iltaelokuvien tarjontaa. Pietarsaaren kaksi teatterisalia on elokuvatarjontaan nähden vähän.

- Vaihtuvuus on aika tiuhaa kun koko ajan tulee viikoittain 3-4 ensi-iltaa. Jos niitä ei ota tai ne ottaa ohjelmistoon parin viikon päästä uudestaan, niin ne eivät enää vedä. Elokuva elää viikon tai kaksi ensi-illasta, sen jälkeen ihmiset unohtavat jo sen.

- Monesti on harmittanut vetää elokuva sivuun vaikka se vetäisi vielä katsojia. Mutta se on pakko, uutta painaa päälle. Täällä voisi olla vielä kolmaskin sali lisää.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa