Naiset määräävät miesten kalsareista

Pitkät kalsarit uudistuvat jatkuvasti, mutta perinteikkäät "seksintappajat" ovat markkinaosuuksissa edelleen selvä ykkönen. Black Horsen vaatesuunnittelijan Helena Lukalan mukaan uutuuksien läpilyöntiä hidastaa naisten määräysvalta miesten kalsareista.

alushousut
Mies rumissa kalsareissa sohvalla.
Yle

Toisin kuin vaikka uimahallin miesten pukuhuoneessa voi kalsarivertailun perusteella päätellä, kalsarimallit uudistuvat taajaan. Syksy on vaatekappaleelle tärkeä sesonki.

Vaatesuunnittelija Helena Lukalan mukaan perinteisten markettien kalsareiden markkinaosuus on ylivoimainen. Vuosittain esitellään kuitenkin noin 30 uutta alusvaatemallia.

Lukala ymmärtää monin mieleen iskostuneen kuvitelman siitä, että mallit ja takamuksesta lököttävät pitkät kalsarit säilyvät aina ennallaan.

- Uutuudet voivat näyttää samalta kuten näyttävät myös naisten sukkahousut, mutta yksityiskohdissa on eroja. Mitoitukset muuttuvat, mutta erityisesti materiaaleissa on tapahtunut suurta kehitystä.

Akkavalta estää uudistumisen

Vaatesuunnittelija Helena Lukala on suunnitellut lukuisia miesten alusvaatteita ja tuntee alan läpikotaisin. Hän tietää, että päätöksen alusvaatteiden ostosta tekee usein nainen eli puoliso, äiti tai tytär.

- Vaikka miehet ostavat alusvaatteensa yhä enemmän itse, naisilla on edelleen suuri määräysvalta.

Lukala pitää tätä esteenä uutuusmallien läpilyöntiin. Naiset kun suosivat perinteisiä kalsareita, vaikka miehet olisivat ehkä halukkaita kokeilemaan uutuuksia.

Miehet kiintyvät kalsareihinsa eikä alushousuvarasto siksi uusiudu. Helena Lukala ei myönnä eikä kiellä ilmiötä.

- Voivathan miehet toki kiintyä kalsareihinsa siinä, missä naiset kiintyvät pitkiksiinsä.

Vaatesuunnittelija uskoo, että tulevien hittikalsareiden materiaali on bambu.

- Värikkäät kuosit ovat tämän päivän juttu, eivät pappavärit. Yksivärisissä suosiota kasvattavat viskoosielastaanista tehdyt tuotteet. Bambusta saatava materiaali on niin koukuttuva, että mies, joka on kerran käyttänyt siitä tehtyjä kalsareita ei muita enää halua, Helena Lukala sanoo.

Lähteet: YLE Lahti