yle.fi-etusivu

Nuutinpäivä korjaa joulun pois

Nuutinpäivän perinne on säilynyt Lounais-Suomessa. Perjantain aikana nuuttipukit kiertävät talosta taloon esiintymässä palkkiota vastaan. Nuuttipukkeja voi näkyä etenkin Vakka-Suomessa, Ahvenanmaalla, Satakunnassa ja Hämeessä. Nuutinpäivänä lasketaan jouluaika päättyväksi.

Kotimaa
Nuuttipukkeja vuodelta 1972
Nuuttipukkeja vuonna 1972Uudenkaupungin museo

Sananlasku "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi" on monelle tuttu, mutta joka puolella nuuttipukit eivät kierrä. Uudessakaupungissa nuutinpäivää vietetään perinteen mukaan. Kotien ovikellot soivat, kun lapset kiertelevät nuuttipukkeina talosta taloon. Nuutinpäivän perinne muistuttaa pääsiäisen virpomista.

- Soitetaan ovikelloa ja kysytään saako nuuttipukki tulla sisälle. Sitten lauletaan tai esitetään joku loru ja yleensä siitä annetaan palkka. Huomasin tällä viikolla, että paikallisissa kaupoissa on lakritsit ja suklaapatukat sillä tavalla esillä, että kauppiaatkin tietävät nuutinpäivän olevan käsillä, Uudenkaupungin museonjohtaja Mari Jalava kertoo.

Jalavan mukaan Uudessakaupungissa nuuttipukkeja näkyy enemmän kuin pääsiäisnoitia pääsiäisen aikoihin.

- Tänne seudulle tämä palmusunnuntain virpomisperinne on tullut vasta myöhemmin. Täällä nuutinpäivän perinne on edelleen vahvempi.

Pelottavasta perinteestä lasten karnevaaliksi

Nuuttipukkiperinne on rantautunut Suomeen Ruotsista. Nuutinpäivä on ollut nykyisellä paikallaan vuodesta 1708 lähtien.

Kansanperinne on muuttunut vuosien saatossa. Sotien jälkeen lapset jatkoivat nuuttipukkiperinnettä. Nuutinpäivänä lapset puketuvat erilaisiin fantasia- ja naamiaisasuihin. Ennen vanhaan nuoret miehet pitivät perinnettä yllä.

- Se oli silloin ennen jopa hieman pelottavaakin. Nuuttipukki oli pukeutunut vanhaan käännettyyn turkkiin. Pukilla oli sarvet ja tuohinaamari päässä. Nuuttipukit pitivät kovaa meteliä ja kiersivät talosta taloon olutta hakemassa. Vaikka heitä pelättiin, ei heitä kuitenkaan voitu jättää päästämättä sisälle. Se olisi ollut talolle huono juttu, jos olisi levinnyt tieto, että määrättyyn taloon ei nuuttipukkeja päästetä sisälle, Jalava jatkaa.

Nuutinpäivä päättää 20 päivää kestävän joulurauhan ajan. Joulukuusi viedään pois ja joulukoristeet korjataan pois. Mari Jalava toivoo, että nuuttipukkiperinne säilyy eikä jää esimerkiksi pääsiäisen jalkoihin.

- Tällainen paikallinen perinne on hieno ja hauska. Perinnettä on yritetty elvyttää esimerkiksi päiväkotien kautta. Olisi kiva, jos perjantaina ovikello soisi ja sieltä tulisi nuuttipukki.

Onko sinulla kuvia nuutinpäivästä tai nuuttipukkeilusta? Lähetä kuva meille osoitteeseen turku@yle.fi. Keräämme nuuttipukkikuvat galleriaan. Julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

Lähteet: YLE Turku / Petra Ristola