1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kouvola

Tunnetko meitä sittenkään?, kysyy Kouvola Matkamessuilla

Kouvola markkinoi itseään Helsingin Matkamessuilla kaupunkiin liittyvällä pelillä. Tavoitteena on vakuuttaa varsinkin ryhmämatkojen järjestäjät.

Kouvola
Kouvolan osastolla Matkamessuilla voi testata tietoutensa kaupunkiin liittyen.YLE Kirsi Partanen

Matkamessut alkavat jälleen torstaina Helsingin Messukeskuksessa. Kyseessä on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma.

Matkailuesite valmistuu keväällä

Kouvolan kaupunki markkinoi itseään samalla osastolla Iitin kunnan kanssa, ja mukana on myös seitsemän matkailualan yritystä. Osastolla on esimerkiksi näyttöjä, joissa pyörii kuvia eri puolilta kaupunkia. Sunnuntaihin asti kestävät messut ovat kova urakka henkilökunnalle.

- Korkokengissä ei kannata messuosastolle lähteä, jos haluaa vielä hymyilläkin, naurahtaa kaupungin matkailupäällikkö Raija Sierman.

Varsinainen Kouvolan matkailuesite ei ole vielä valmistunut, vaan messuilla on tarjolla väliaikainen alkuvuoden esite. Esitteessä ovat edustettuina tunnetuimmat matkailukohteet, kuten Tykkimäen huvipuisto, Verla sekä Mustila Arboretum. Kattavampi matkailuesite valmistuu myöhemmin keväällä.

Pelaa ja testaa Kouvola-tietoutesi

Kouvolan osaston teemaksi on tällä kertaa valittu "Tunnetko meitä sittenkään?"

- Monet luulevat tuntevansa Kouvolan. Mutta onkohan heillä sittenkään tietoa siitä, miten kaupunki on muuttunut ja millainen se on nykyään, Raija Sierman pohtii.

Messuvieras voi testata omaa Kouvola-tietouttaan pelillä, jota pelataan kosketusnäytön avulla. Pelin kysymykset koskevat Kouvolaa yleisesti sekä myös messuosaston matkailuyrityksiä. Vastanneiden kesken arvotaan kahden hengen matka, joka suuntautuu eri puolille Kouvolaa.

Siermanin mukaan Kouvolan mainetta varuskuntakaupunkina aiotaan hyödyntää entistä enemmän matkailun saralla. Sotilashistoriaan liittyviä ryhmämatkoja aiotaan lisätä. Ryhmämatkojen järjestäjät ovatkin tärkeä kohderyhmä, joka halutaan messuilla vakuuttaa Kouvolan houkuttelevuudesta.

- Roolioppaat tekevät kohteesta aina mielenkiintoisen, Kouvolassa voi tutustua muun muassa paperityöläisen arkeen 1920-luvulla tai savottakämpän elämään Repovedellä kämpän emännän opastuksella, Sierman listaa.

Lähteet: YLE Kymenlaakso / Valtteri Kykkänen

Lue seuraavaksi