Kajaanin Runoviikko esittelee vahvoja naisia

Ohjelmassa on luvassa muun muassa Kristiina Elstelän 50-vuotisen taiteilijauran juhlaesitys sekä naurua Ulla Tapanisen kanssa ja Taina Westin lauluja.

kulttuuri
Kajaanin Runoviikon tunnus.
Kajaanin Runoviikko

Lisäksi tapahtuman taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto valmistaa monologiesityksen Suven runoilijaksi valitun Mirkka Rekolan runoista. Esitys saa Runoviikolla ensi-iltansa.

Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön Paperisilta esitetään tämän vuoden aikana kaikissa Suomen vastaanottokeskuksissa sekä alle 18-vuotiaiden turvapaikanhakijoiden ryhmäkodeissa. Esitys nähdään myös Runoviikon ohjelmistossa.

- Olen kutsunut Runoviikolle pieniä tarinoita äitiydestä ja isyydestä, ikääntymisestä ja yksinäisyydestä, pakolaisuudesta ja syrjäytymisestä, luonnosta ja sen kauneudesta. Esitykset ovat muodoltaan yksinkertaisia, mutta niissä on voimakas ydin, Reimaluoto summaa.

Ohjelmasta löytyvät myös Runoviikon perinteiset tapahtumat kuten Tuula-Liina Variksen Runoilijan ääni -ohjelmat, Iiro Kajaksen Iiron koulut, sekä Ylen suora lähetys Tämän runon haluaisin kuulla.

Tänä vuonna on jälleen vuorossa myös Veikko Sinisalo -kilpailu nuorille lausujille.

Runoviikon ennakko-ohjelma julkistettiin tiistaina. Ennakko-ohjelmaa jaetaan loppuviikolla Matka 2012 -messuilla Helsingissä. Koko ohjelma julkistetaan maaliskuun lopulla.

Lähteet: YLE Kainuu