Karppaajat kyykkyyn - Hotsi on grillieväiden kunkku

Amerikkalaisilla on hodarinsa ja hampparinsa, mutta hämeenlinnalaisilla hotsi. Jätttikokoinen grilliherkku on pitänyt pintansa muotioikkujen keskellä. 1950-luvulla alkunsa saanut himosyömärin peruseväs Hotsi eli keitinpiirakka suomimakkaralla on edelleen myyntivaltti, josta ei oikein tiedetä edes naapurikunnissa.

Hämeenlinna
mies syö hotsia
Hotsin piirakka tehdään munkkitaikinasta ja sisään laitetaan "sinistä" makkaraa viipale tai kaksi.Tiina Kokko / Yle

Hotsi on hämeenlinnalaisen Vallin grillin edesmenneen perustajan Sirkka Vallin erikoisuus: keitinpiirakka ilman lihatäytettä suomimakkaralla.

Aikoinaan hotsin myyjiä oli toistakymmentä, mutta nykyään vain puolenkymmentä. Hotsi tunnetaan Hämeenlinnassa, Hattulan kulmilla ja lähikylissä, mutta Forssassa Hotsin pyytäjä saa ihan jotain muuta. Janakkalan Tervakoskella ei tavarasta tiedetä enää mitään.

Matkailija ei välttämättä oikein ymmärrä ostostaan, kun odottaa saavansa käteen pienen ja kuivan nakkisämpylän. Mutta perushämeenlinnalainen kyllä tietää, mitä saa.

Suomeksi sanottuna, munkkitaikinasta tehty piirakka lenkkimakkaralla, välissä sipulia, kurkkupikkelsiä, sinappia ja ketsuppia, saa veden herahtamaan kielelle. Se on iso ja se on maukas.

Äijäruoka maistuu Kerhon pelin jälkeen

Alkuperäinen malli on hotsi kahdella (makkaralla), mutta isompi mies tilaa viidellä. Usein täytteet lurahtavat rinnukselle ja suunseutu nenää myöten on mausteessa. Mutta se ei suosiota laske.

- Kyllä se melekeesti on ykköstuote, ainakin perinteisin. Riippuu tietysti, millaisia ihmisiä on liikkeellä. Paikkakuntalaisille se on ykkönen, ja on päiviä kun ei myydä juuri muuta kuin hotsia, sanoo Jaana Kuisma Marin Grilliltä Hämeenlinnasta.

Hotsin maun takaa Kuisman mukaan höyryssä lämmitetty lenkkimakkara. Kaloreita ei lasketa. Niinpä yli tuhannen kalorin Hotsi onkin äijäruokaa. Mutta syövät sitä muutkin.

- Kyllä sitä pienet naisihmisetkin tykkää syödä. Aika usein tulee perhe. Mukulat syö hotsia, vanhemmat hampurilaisia tai jotain. Kerhon pelin jälkeen on ruuhkaa, kun kaikille pitää olla valmista nopeasti.

Karppaajalle hotsi ei sovi, mutta harppaajalle eli äijämäiselle himosyömärille se antaa kaikki elämän perusedellytykset.

- Ensin syöt sitten harppaat. Kyllä se pistää liikkumaan. Ja kyllä tuo aina seisovan pöydän voittaa.

Lähteet: YLE Häme